Tyytyisinkö suhteeseen, jossa toinen olisi minun vain kerran viikossa tai kerran kuukaudessa? Muuta sitoutumista toiseen ei olisi, kuin säännöllisyys ja tuttu kumppani.
Vastaus on ei, ei missään tapauksessa! Kohtaaminen kerran kuukaudessa ei riitä minulle, vaikka toinen olisi maailman ihanin mies. Tuollainen suhde synnyttää tyytymättömyyttä, riittämättömyyttä ja epävarmuutta. Rakkaudesta siinä ei voi puhua, koska sitoutuminen toiseen puuttuu. Tunnen itseäni sen verran, että minä voisin kuvitella rakastavani, mutta heräisin harhasta jossain vaiheessa. Mitä pikemmin, sen parempi.
En myöskään pystyisi ottamaan itselleni miestä tavan vuoksi, jos en häntä rakastaisi. Suhteessa pitäisi olla myös intohimoa. Jos toinen olisi vain sitä varten, että on kiva kun siinä on joku, ei hommasta tule mitään.
Minulla ei ole tarvetta sitoutua enkä kaipaa parisuhdetta hinnalla millä hyvänsä. En lähde kapakkaan tai minnekään muuallekaan iskemään miehiä. Yhden yön jutut eivät minua kiinnosta. Vaikka se kuinka olisi keino tutustua toiseen, ainakin niin väitetään.
Kysyn vaan, että kuinka toiseen tutustutaan olemalla humalassa? Kuinka silloin nautitaan seksistä, kun keho ei pysty reagoimaan humalatilassaan mihinkään? Mitä järkeä sellaisessa tutustumistavassa on? Ja kuka pystyy istumaan kapakassa selvin päin?
Suhtautumistapani aggressiivisuus johtuu siitä, että on maanantai. Sain taas kuulla miespuolisten ystävieni juttuja viikonlopusta. Kuunnellessani heitä toivoin, että jossain on ihania miehiä, jotka rakastavat ja kunnioittavat naistaan. Missähän sellaisia olisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti