Naisen teko, taika ja juhla

Aloin miettiä miehen paikkaa jouluna ja etenkin joulua edeltävänä aikana joulukuun alussa. Silloin kaapeliyhtiö Welho antoi kuukauden maksuttomaan tv-katseluun Eurosportin. Olin hyvin pettynyt valintaan, olin kuvitellut, että jouluksi tulee joku ihana leffakanava. Sen sijaan tuli urheilua, joka perinteisesti on miesten juttu.

Ehkä on niin, että jouluvalmisteluissa miehellä ei ole osaa. Ehkä mies voi toimia naisen käskyläisenä, jolloin hänen tehtävänään on käydä kaupassa ja ehkä hankkia kuusi. Mahdollisesti mies saa osansa joulusiivouksesta ja joku mies saattaa osallistua jouluruokien tekemiseen. Muuten miehen tehtävänä on katsoa Eurosportia ja huvittaa itse itseään. Vaimo/tyttöystävä/äiti ei sitä jaksa rehkittyään töissä ja kotona jouluvalmisteluissa.

Taloyhtiössäni on joulusauna. Naisille klo 11-14 ja miehille 14-17. Miehet saavatkin sitten tulla valmiiseen joulupöytään suoraan saunasta. Jos minä olisin saanut päättää ajankohdista, olisi saunavuorot alkaneet vasta joulurauhan julistuksen jälkeen. Silloin kaupatkin menevät kiinni eikä joulupöydästä voi puuttua enää mitään. Ensiksi saunaan menisivät miehet ja he tulisivat sieltä kahdelta.

Miesten saunoessa naiset juovat glögiä ja katselevat telkkaria. Lepäävät hetken. Naisten saunavuoro olisi 14-16. Sen aikana miehet kattavat pöydän ja kuumentavat ruoat. Ja nainen tulee saunasta valmiiseen ruokapöytään. Uskoisin tällaisella alulla jouluaatosta tulee miellyttävämpi ja vähemmän riitaisa. Eikä naisen tarvitse väsymykseltään alkaa nuokkua heti ruoan jälkeen.

Tämä on tietenkin kuvittelua ja yleistämistä. Silti joulu on usein naisen teko, taika ja juhla.

Nykyisin likaiset hiukset

Olen oppinut tänä syksynä uuden sanonnan: ”Kun mulla on nykyisin nämä likaiset hiukset”. Itse asiassa sisareni perustelli tällä tavoin sitä, ettei hän pitänyt hiuksiaan auki. Silloin ihmettelin, miten niin nykyisin. Eivätkö hiukset ole likaiset tänään tai juuri nyt, mutta että ne pestään piakkoin ja ovat sitten taas puhtaat? ’Nykyisin likaiset hiukset’ viittaa siihen, ettei hiuksia ole tarkoituskaan pestä lähiaikoina!

Sulateltuani lausetta totesin, että voin käyttää sitä useissa tilanteissa. Sekä konkreettisesti viittaamaan likaisiin hiuksiin että abstraktimmin viittaamaan asioihin, jotka yleensä tehdään, mutta nyt ei vaan tehdä.

Aloin myös soveltaa sanontaa itseeni: huomasin, ettei hiuksia tarvitse pestä niin usein. Samalla periaatteella tajusin, että on paljon muitakin asioita, joita ei ole pakko tehdä nyt tai heti tai hetken päästä. Voi olla tekemättä tai tehdä sitten kun huvittaa tai aika tuntuu siihen sopivalta.

Vimma

Vimma ajaa minua takaa ruoskan kanssa. En tiedä, mitä se tavoittelee tai mistä on kyse. Lepohetkiä se ei salli, vaan on sitä mieltä, että kaikki aika on käytettävä hyväksi, tehtävä jotain mielekästä. Sellaista ei ole television tai elokuvien katselu. Pasianssin pelaaminen ei ainakaan ole vimman mukaan tarpeellista tai mielekästä.

Kuitenkin teen niitä. Käytän aikaani epämääräiseen olemiseen, josta ei voi kertoa jälkeenpäin mitään. En tiedä, mitä tein viikonlopulla. Toki tein jouluostoksia, kirjoitin joulukortit, kävin ruokakaupassa, laitoin ruokaa, mutta ei niitä kerrota silloin, kun joku haluaa kuulla viikonlopun tekemisistäni.

Vimma vaatii, pakottaa, minut tekemään asioita, jotka voivat olla merkittäviä. Se sanoo minulle, että kodin on oltava siisti ja siivottu. Se sanoo minulle, että pitää kirjoittaa enemmän, että pitää tehdä kaikkea enemmän. Olla koko ajan enemmän kuin mitä olen. Vimma väittää, että aikaa ei ole haaskattavaksi, että kaikki pitää tehdä juuri nyt.

Vimman ruoskittavana olo ei ole miellyttävää. Koko ajan tunnen itseni riittämättömäksi. Usein tunnen tekeväni vääriä asioita.

Mutta kun nautin tekemisestäni, keskityn ja syvennyn siihen. En huomaa ajan kulumista, en ympäröivää maailmaa. Eikä vimma heiluttele ruoskaansa. Tekeminen ei välttämättä ole kummallista, mitään erityistä. Se voi olla toisen ihmisen kanssa olemista. Se voi olla levyjen selailua kirjastossa ja sen pohtimista, minkälaista musiikkia lainaisin tällä kertaa. Se voi olla siivoamista, se voi olla kirjoittamista.

Kaipaan kirjoittamista silloin kun en sitä voi tehdä. Ilotulituksen lailla mieleni syöttää minulle ideoita, joista voisin kirjoittaa. Muotoilen mielessäni otsikoita ja lauseita, suunnittelen rakennetta. Kun pääsen koneen ääreen, mieleni on tyhjä. Silloin vimma alkaa ruoskintansa ja huomauttaa ajan haaskaamisesta kaikenlaiseen turhuuteen ja haukkuu minua saamattomaksi. En tiedä miksi, koska ei siten voi saada mitään aikaiseksi.

Pitäisikö vimmaa uskoa, antaa sen piiskata itseäni kaiken aikaa vai antaisinko vimman vain olla? En vain huomioisi sitä? Voisinko elää niin, olla tavoittelematta taivaita? En, en mitenkään.

Tuulen viemää

Minusta on hauskaa kuulla hienon etelän ladyn huudahtelevan great balls of fire. Scarlett O’Hara on Tuulen viemää -leffassa ainut henkilö, joka käyttää puheessaan tällaisia, aikanaan varmaankin alatyylisiä, ilmauksia. Käsikirjoittajan tavoitteena on todennäköisesti ollut korostaa Scarlettin personallisuuden ainutlaatuisuutta.

Ihailen Scarlettin sisukkuutta ja kykyä olla tilanteen tasalla. Siksi on kovin ristiriitaista, että hän pysyy pikkutytön rakkaudessaan Ashleyyn. Hän on rakkautensa sokaisema eikä pysty tunnistamaan aikuisen naisen tunteitaan. Kun Scarletti vihdoin tajuaa rakastaneensa Rhettia pitkään, on se liian myöhäistä. Tarinassa Rhettin lähtöä on perusteltu moneen kertaan. Siksi se ei enää tunnu traagiselta. Traagista tarinassa on rakkauden päättyminen, ihmisten vieraantuminen toisistaan ja kyvyttömyys tunnistaa omia tunteitaan.

Tämä Tuulen viemän tragedia itkettää minua joka kerta. Alkaen siitä kun Scarlett ilmoittaa kylmästi Rhettille, että pitää ovensa vastedes lukossa, koska ei halua lisää lapsia. Väärinkäsityksiä, mustasukkaisuutta, puhumattomuutta ja yhteyden puutetta, kuolemaa. Tällaisista koetuksista ei selviä edes Rhettin Scarlettia kohtaan tuntema rakkaus.

Tuulen viemää on tullut lyhyen ajan sisällä kaksi kertaa televisiosta. Katsoin sen kummallakin kerralla. Seuraavan kerran muutaman vuoden päästä.

Kuvitteellinen elämä, osa 2

Ehkä elämäni on hyvin tylsää. Jokin syy sille pitää olla, että katson Supernaturalia DVD:ltä jakso toisensa perään. Tai että Moonlight tuntuu yhtäkkiä oikein toimivalta sarjalta. Supernatural tarjoaa kauhua ja jännitystä ja Moonlight romantiikkaa. Näinkö köyhäksi voi elämä mennä?

Töiden jälkeen tulen kotiin, syön, lähden kauppaan, laitan tyttärelle ruokaa, luen ja kirjoitan blogeja ja katson elokuvia, tv-sarjoja ja toisinaan dokumentteja. Töissä sentään tapahtuu kaikenlaista, mutta se vapaa-aika. Se on vain kuvitteellista elämää.

Onnellinen loppu on vain keskeneräinen tarina

Silloin tällöin joku kysyy minulta, miksi minulla ei ole miestä. Kerron esimerkin.

Yksi mies kiinnostui minusta. Jutteli ja tuli kaverinsa kanssa pöytääni sisareni luvalla. Minä en ehkä olisi antanut lupaa. Mies ei halunnut käyttää nimeäni vaan piti parin minuutin tuttavuuden perusteella itseään oikeutetuksi keksiä minulle lempinimi. Kaverinsa oli hölöttävä maneerinen naiseniskijä, jolla on aina samat jutut. Aloitti kertomalla vitsejä. Naisiahan pitää naurattaa. Parin typerän vitsin jälkeen sanoin inhoavani vitsejä. Siitäkös hän vasta yltyikin. Hölöttävän kaverin typeryys suututti minua. Samoin se, että se minusta kiinnostunut mies antoi kaverinsa olla äänessä.

Mies lähti tupakalle ja hakemaan lisää juomaa. Kaveri jäi kertomaan vitsejä. Vähemmän ystävälliset kommenttini menivät perille ja hän kysyi haluanko hänen häipyvän. Ilmaisen sen olevan suuri toiveeni ja hän lähti. En jäänyt odottamaan sitä toista vaan lähdin kotiin.

Esimerkistä ilmenee, että olen hyvin torjuva tilanteessa, jossa vastakkainen sukupuoli lähestyy minua tutustumis- tai iskemistarkoituksessa. Kaikki puolustusmekanismini purkautuvat alitajunnasta käytökseeni ja saan hyvin nopeasti miehen kuin miehen karkotettua luotani. En halua olla kohde, objekti, jota tullaan vain iskemään. En halua, että minua lähestytään maneerisesti. En halua, että minua lähestytään!

Voimakkaat defenssini saavat aikaiseksi myös sen, että silloin kun itse olen kiinnostunut jostain miehestä, mitään ei tapahdu. Alan ujostelemaan, en uskalla lähestyä. Eikä toinen osaa lukea ristiriitaisia viestejäni: Tule jo! Uskallapas vaan lähestyä!

En vihaa miehiä. Jotkut parhaista ystävistäni ovat miehiä. Ehkä on pikemmin kyse siitä, että pelkään. En miehiä, vaan sitä, että minuun taas sattuu. En uskalla antaa miehen tutustua minuun. Voisin vaikka rakastua. Eikä siinä voi käydä hyvin.

Otsikko on lainaus elokuvasta Mr & Ms Smith (2005).

Yö on ajatuksia

Uusi vuorokausi on alkanut, mutta minä yökyöpeli olen hereillä. Töistä kotiin tullessani minua odotti pannullinen kahvia. En ole pitkiin aikoihin juonut kahvia lounaan jälkeen. Nyt join pari kupillista, koska kahvi oli minua varten keitetty.

Ehkä minua valvottaa muukin kuin kahvi. Harvoin olen edes menossa nukkumaan vielä tähän aikaan. Pidän valvomisesta, hereillä olemisesta. Joskus, kun olen yksin kotona, pyöriskelen sängyssäni ja odotan aamua. Silloin minua nukuttaisi, mutta uni ei tule ja minua pelottaa. Joskus olen niin pitkiä aikoja yksin, että nukun silkasta uupumuksesta monen yön valvomisen jälkeen. Sitten kun jään yksin, kun tyttäreni lähtee pois kotoa, en todennäköisesti nuku lainkaan.

Nyt ei ole siitä kyse. Murehdin työasioita. En tiedä teinkö oikein, kun kävin esimiehen luona juttelemassa. Olin vihainen ja tyly. Halusin hänen olevan selvillä osaamisestani ja koulutuksestani, sillä epäilen hänellä olevan niistä vain epämääräinen aavistus. Halusin hänen tajuavan, että minua loukkaa aavistukseen perustuva lasikatto yläpuolellani. Toisin sanoen asemani työpaikalla on valettu sementtiin. Olen puolen pisteen päässä seuraavasta vaativuusluokasta, mutta minut on määritelty siten, että muutos parempaan vaativuusluokkaan ei ole mahdollinen. Siltä minusta tuntuu eikä se tunnu kivalta. Uuden palkkausjärjestelmän piti kai motivoida.

Silti olen tyytyväinen siitä, että minulla on työpaikka. Hyvä työpaikka, kaikesta huolimatta. Ja kaikesta huolimatta yritän olla hyvä työssäni. Se on kai sitä protestanttista etiikkaa.

Työasioiden lisäksi eräs ihminen pyörii mielessäni. Olemme keskustelleet intensiivisesti monesta asiasta. Toisen seurasta nauttien ja toisen ajatuksia kunnioittaen ja niistä innostuen. Olimme joskus ihastuneita toisiimme. Että siitä ei sitten tullut kovin paljoa enempää satutti minua kovasti. Siksi olen varovainen ja huolissani. Ja toivon, että jos tällä kertaa asiat sujuisivat paremmin.

Täydenkuun aikaan

Täysikuu lähestyy, oletko valmis valvomaan? Tarkasti kuu on täysi keskiviikkoaamuna klo 9.31, mutta jo taivaalla möllöttää pyöreä kuu.

Täydenkuun aikaan herkät ihmiset piehtaroivat unelmissaan tai painajaisissaan, mutta eivät nuku.
Täydenkuun aikaan saa antaa vieteilleen vallan.
Täydenkuun aikaan saa sutena ulvoen juosta, aiheuttaa paniikkia, purra ja repiä.

Ehkä juuri siksi elokuvat ja kirjallisuus kuvittavat suurta rakkautta ja julmuutta täysikuulla.

Yllytyshullun pikkujoulu

Sain taas kerran ihmetellä ilmaisen alkoholin voimaa. Pikkujoulujen alkoholitarjoilu alkoi tervetuliaisdrinkillä. Ruoan kanssa sai puna- tai valkoviiniä haluamansa määrän. Jälkiruoan ja kahvin kanssa saattoi ottaa konjakin tai liköörin. Drinkkilippuja oli vain kaksi, kun niitä aikaisemmin on ollut neljä.

Drinkkilippujen vähyys sai minutkin kiskomaan ilmaisia juomia kaksin käsin. Tavallisesti juon vain olutta, koska kaikki sitä väkevämpi on minulle liikaa. Tehokkaasta juomisestani seurasi nopea ja totaalinen humala. Oikeastaan en muista nousuhumalan leikkisää tilaa lainkaan. Vain sen, että onpas Kirjastonhoitajatar humalassa.

Tupakointi oli sallittu vain ulkona. Perjantai-illan satoi kaatamalla. Kuivan ja lämpimän tupakkapaikan etsiminen ja löytäminen olikin illan tärkeimpiä ohjelmanumeroita. Onneksi työpaikallani on oikeita ja laillisia tupakkakoppeja, jotka tosin sijaitsivat melko kaukana juhlatilasta.

Erään tupakalla käynnin jälkeen menin työhuoneeseeni nukkumaan. Vessan kautta. Heräsin kahden aikaan yöllä ja lähdin kotiin. Taksimatkan kestin juuri ja juuri. Kotona ryntäsin heti vessaan oksentamaan. Hienot pikkujoulut!

Näihin juhliin valmistautuminen oli mukavampaa kuin itse juhlat. Uusien vaatteiden osto ja sen kuvitteleminen, kuinka kauniilta niissä näyttää ja kuinka kaikki kääntyvät katsomaan: onpa Kirjastonhoitajatar kaunis ja aivan kuin hän olisi laihtunut. Niin kävikin. Miespuolinen ystäväni sanoi heti minut nähdessään: ”Oletpa sinä tyylikäs!” ja huomautti asiasta monelle muullekin. Se tuntui hyvältä, samoin kuin kaikki ne katseet, jotka keräsin. Mutta mitäpä niistä, olin liian humalassa ottaakseni niistä ilon irti.

Eilistä päivää ei ollut. Oli vain kamala krapula, joka ei ottanut hellittääkseen. Vatsassa kiersi ja kiertää vieläkin.

Olen viime aikoina juonut vähän. Kolmesta neljään isoa tuoppia keskiolutta kuukaudessa. En ole enää tuttu alkoholin kanssa. Kamalaa krapulaa potiessani en voinut kuin ihmetellä, miksi olin niin järjetön, että join paljon ja nopeasti. En keksinyt muuta syytä kuin ilmaisen viinan houkutuksen ja joukkohysterian, joka sellaisessa tilanteessa vallitsee. Olen aina ollut yllytyshullu.

Tänään pikkujoulut!

Eilen Painonvartijoissa kehotettiin tekemään mielikuvaharjoituksia haastavista tilanteista. Mielikuvassa laitetaan itse toimimaan haluamallaan tavalla. Jotta halutun roolin oppisi, mielikuvaa tulee toistaa useaan kertaan. Aloin heti tehdä mielikuvaharjoituksia tänään olevasta pikkujoulusta. Aion juoda ja syödä hyvin, nauttia hyvästä seurasta ja pitää hauskaa.

Ehkä Painonvartijoissa ei tarkoitettu aivan tällaista mielikuvaa.

Olisi ehkä pitänyt kysyä, kuinka tämä mielikuvaharjoittelu eroaa haaveilusta ja unelmoinnista. Monesti olen haaveillut sen hetken unelmien miehestä, kuinka toimin, miltä näytän, miten käyttäydyn ja mitä teemme yhdessä. Olen taatusti oppinut roolini, mutta eivät unelmani ole silti aina toteutuneet. Unelmieni mies ei ehkä ole tehnyt omaa mielikuvaharjoitustaan.

Rakkaudessa mielikuvien merkitys on suuri. Yhteinen mielikuva ja unelma elämästä yhdessä ovat parisuhteen kantavia voimia. Kun ne hukataan, niitä voi olla vaikea löytää.

Tästä huolimatta aion pitää pikkujoulussa hauskaa.

Miesten juhlapukeutuminen

Miesten juhlapukeutuminen on vihdoinkin muuttumassa, tumma puku on saanut kilpailijan. Ainakin, jos H&M Magazinen talvinumeroon on uskominen. Miesten ei enää tarvitse vetää jalkaansa tummia housuja, riittää kun on valkoiset bokserit. Asuun kuuluva paita on myös valkoinen. Sen sijaan juhla-asun takin kuuluu olla upea silkkisine kauluksineen. Pitkät mustat polvisukat peittävät sääret, mutta polvet ja osa reidestä vilkkuvat juhla-asussa paljaina.


Olen usein surkutellut miesten tiukkaa pukeutumiskoodia, joka sallii variaatioita hyvin vähän. Miten tylsää. H&M:n idea pukea miehet pelkkiin boksereihin on ennakkoluulotonta ja riemastuttavaa. Odotan kovasti näkeväni työpaikan pikkujoulussa tähän trendikkääseen juhla-asuun pukeutuneita miehiä.

Vielä kerran

- Olen ajatellut, että voisin tavata sua vielä yhden kerran, lounaalla tai kahvilla. Antaisin sen sormuksen, jonka sulle ostin. Mutta Helsinkiin en tule.

- Ai että minä matkustaisin Englantiin yhtä kahvihetkeä varten? Luuletko tosiaan, että haluan sormuksen muistuttamaan siitä, mitä olisi voinut olla? Sitä paitsi, itkisin kuitenkin koko ajan.

Järkevät muumit

En tiedä, johtuuko kasvavasta pimeydestä se, että ihmiset kääntyvät sisäänpäin pohtimaan itseään. Kaikenlainen omaan napaan tuijottaminen on kai parasta, mitä tähän vuoden aikaan kannattaa tehdä nukkumisen lisäksi.

Minun on ollut aina vaikea ymmärtää, miksi Suomessa työtahti vain kiihtyy pimeyden lisääntyessä. Lähes hysteerisinä ihmiset säntäilevät töissään periaatteella "Täytyy tämä saada tehtyä ennen joulua tai viimeistään tänä vuonna". Ja joulun jälkeen jatketaan samalla vimmalla.

Silloin kun Suomessa vielä elettiin luonnonrytmissä, pimeä vuodenaika kului pankolla makoillessa. Joitakin töitä oli, perhe oli ruokittava ja kotieläimet hoidettava, mutta muuten odoteltiin kevättä. Järkevät muumitkin menevät talviunille!

Ei seksiä eikä rakkautta

”Eikö sinusta tunnu, että seksuaalisuutesi menee hukkaan?”, kysyi ystäväni minulta. Kysymyksellään hän ihmetteli sitä, että elän ilman miestä. En edes etsi miestä itselleni.

Minun oli vaikea vastata kysymykseen. Kiertelin ja kaartelin. Selittelin, että ilman seksiä voi elää, että kaikessa ei ole kysymys seksistä. Sanoin, että seksitön ja miehetön elämäni on tietoinen valintani. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulta puuttuisivat seksihalut. Rakkautta kaipaan minäkin, mutta en uskalla sitä kohdata. Elämäntapani suojelee minua epätoivolta, tasapainottomuudelta, masennukselta, vihalta, mustasukkaisuudelta, itseni syrjäyttämiseltä, loukatuksi ja haavoitetuksi tulemiselta. Samalla suljen pois hellyyden, ihon kosketuksen ja läheisyyden, turvallisuuden, luottamuksen ja rakkauden.

Erikoisalaani ovat olleet epäonnistuneet ja epätoivoiset rakkaussuhteet. Olen rakastunut väärään ihmiseen, olen rakastanut liikaa, olen rakastanut yksipuolisesti. Olen rakastanut itseni kustannuksella, jolloin lopputuloksena on vain katkeruus.

Olen tyytyväinen nykyiseen tasapaksuun ja yllätyksettömään elämääni. Totesin Painonvartijoissa eilen sisarelleni, että se on laihtumiseni tärkein edellytys. Jos nyt rakastuisin, suistuisin tasapanostani ja kadottaisin elämäni hallinnan.

Minun on vaikea uskoa intohimoiseen, onnelliseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen. Onko sellaista edes olemassa? Minulle?

Skitbra

Tänään on hyvä fiilis. Olen levännyt ja nukkunut hyvin ja tänään on perjantai.

Töiden jälkeen menen Painonvartijoihin. Epäilen painoa tulleen lisää puolisen kiloa. Olin unohtanut, että pistemäärä, jonka saan syödä, on nyt vähäisempi kuin aloittaessa. Muistin sen vasta eilen illalla syötyäni vielä yhdentoista aikaan illalla neljä näkkäriä kera Becelin, vähärasvaisen juuston, kurkun ja maidon. Ensi viikon perjantaihin mennessä on tavoitteena olla kilon laihempi – toivottavasti se onnistuu.

Perjantaisin Ruotsin TV4:ltä tulee Idol 2009. Nautin suuresti ohjelman katsomisesta, vaikka suosikkini Niklas tippui muutama viikko sitten. Laulajat ovat hyviä ja he ovat kehittyneet paljon kilpailun aikana. Laulajien lisäksi Ruotsin Idolissa minua viehättävät tuomarit. He todellakin osaavat palautteen antamisen. Jos heillä on jotain moitittavaa, he ilmaisevat sen positiivisesti. Yleisimmät kommentit ovat kuitenkin skitbra, fantastiskt, jättekool, du är den bästa och så vidare. Kehujen lisäksi he kannustavat, rohkaisevat ja antavat vinkkejä. He ovat juuri niin yltiöpositiivisia kuin mistä Miika Nousiainen kirjoittaa Vadelmavenpakolaisessa.

Kolmanneksi Ruotsin Idolissa minua viehättää sen musiikkikeskeisyys. Suomen Idols on ollut piinallista katsottava kaikkiaan, mutta piinaavinta on ollut musiikin toissijaisuus. Kisaan osallistujista on rakennettu henkilökuvaa, vaikka se ei kiinnosta ketään. Tai ei ainakaan minua.

Joulua odotellessa

Selasin Stockmannin joulumainoksen. Paksu mainoslehtinen myi mielikuvia joulusta. Ja minkälaisia mielikuvia. Vähäpukeiset naiset sängyllä keskenään, vähäpukeiset miehet viettämässä aikaa keskenään. Vasta mainoslehtisen loppupuolella samassa kuvassa on mies ja nainen. Onko Stockmann laajentanut seksuaalisen suuntautumisen käsitettään? Joulua ei enää myydä heteroseksuaalisen ydinperheen onnena vaan naisten tai miesten keskinäisenä juhlana.

Minun on vaikea uskoa, että kyse on vahingosta. Tai siitä, että nais- ja miesmalleja ei ole saatu kuviin yhtä aikaa, sillä se olisi kummallista. Luulin Stockmannin arvomaailmaa konservatiiviseksi, mutta joulumainos esittelee sovinnaisuudesta poikkeavia mielikuvia joulusta.

On jo aikakin. Jouluun on pitkään liitetty mielikuva perheiden kokoontumisesta yhteiseen joulunviettoon, johon matkustetaan pitkiäkin matkoja. Tällainen jouluvietto on kuitenkin monille joko unelmaa tai kauhistus, ja toteutuu sellaisenaan yhä harvemmille. Vanhempien luokse ei matkusteta vaan joulu halutaan viettää oma jouluperinteitä luoden. Yhä useampi viettää joulun yksin, siis ilman perhettä ja sukulaisia. Täysin yksin ei välttämättä tarvitse olla. Ystäviä ja kavereita voi tavata kapakassa tai heidät voi kutsua luokseen. Joulu Facebookissa ja blogimaailmassa voi myös olla yksinäisen tapa viettää joulua.

Joulu on rakkauden juhla, niin sanotaan. Yhä edelleen ihmiset haluavat viettää joulun rakkaidensa kanssa, haluamallaan tavalla. Ehkä Stockmannin joulumainoksen tarkoituksena on tuoda esille joulu ystävyyden ja rakkauden juhlana sitoutumatta perinteiseen malliin.

Kuvitteellinen elämä

Portti-lehden novellikilpailun voitti vuonna 1999 Pasi Ilmari Jääskeläinen novellilla "Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa". Siitä lähtien olen halunnut olla se kirjastonhoitajatar.

Työskentelen kirjastossa, mutta blogissa ei käsitellä kirjastotyötä. Kyse on kirjastonhoitajattaren elämästä, kuvitteellisesta ja todellisesta.