Uusi vuorokausi on alkanut, mutta minä yökyöpeli olen hereillä. Töistä kotiin tullessani minua odotti pannullinen kahvia. En ole pitkiin aikoihin juonut kahvia lounaan jälkeen. Nyt join pari kupillista, koska kahvi oli minua varten keitetty.
Ehkä minua valvottaa muukin kuin kahvi. Harvoin olen edes menossa nukkumaan vielä tähän aikaan. Pidän valvomisesta, hereillä olemisesta. Joskus, kun olen yksin kotona, pyöriskelen sängyssäni ja odotan aamua. Silloin minua nukuttaisi, mutta uni ei tule ja minua pelottaa. Joskus olen niin pitkiä aikoja yksin, että nukun silkasta uupumuksesta monen yön valvomisen jälkeen. Sitten kun jään yksin, kun tyttäreni lähtee pois kotoa, en todennäköisesti nuku lainkaan.
Nyt ei ole siitä kyse. Murehdin työasioita. En tiedä teinkö oikein, kun kävin esimiehen luona juttelemassa. Olin vihainen ja tyly. Halusin hänen olevan selvillä osaamisestani ja koulutuksestani, sillä epäilen hänellä olevan niistä vain epämääräinen aavistus. Halusin hänen tajuavan, että minua loukkaa aavistukseen perustuva lasikatto yläpuolellani. Toisin sanoen asemani työpaikalla on valettu sementtiin. Olen puolen pisteen päässä seuraavasta vaativuusluokasta, mutta minut on määritelty siten, että muutos parempaan vaativuusluokkaan ei ole mahdollinen. Siltä minusta tuntuu eikä se tunnu kivalta. Uuden palkkausjärjestelmän piti kai motivoida.
Silti olen tyytyväinen siitä, että minulla on työpaikka. Hyvä työpaikka, kaikesta huolimatta. Ja kaikesta huolimatta yritän olla hyvä työssäni. Se on kai sitä protestanttista etiikkaa.
Työasioiden lisäksi eräs ihminen pyörii mielessäni. Olemme keskustelleet intensiivisesti monesta asiasta. Toisen seurasta nauttien ja toisen ajatuksia kunnioittaen ja niistä innostuen. Olimme joskus ihastuneita toisiimme. Että siitä ei sitten tullut kovin paljoa enempää satutti minua kovasti. Siksi olen varovainen ja huolissani. Ja toivon, että jos tällä kertaa asiat sujuisivat paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti