Olen jonkin aikaa tuntenut itseni naurettavaksi. Silti kukaan ei ole purskahtanut nauruun minut nähdessään. Eivät ole kehdanneet …
Vaatteeni eivät sovi yhteen. Kuljen kadulla tyylikäs punainen pikkutakki ylläni. Housut ovat safarityyliä ja jalassani ovat valkoiset juoksukengät. Ylläni voi olla neljä kokoa liian suuri miesten(!) ruskea mokkatakki. No, se ei oikeastaan ole enää naurettavan näköistä, vaan pelkästään säälittävää.
Vaatteeni loukkaavat tyylitajuani. Yksittäisinä niissä ei ole mitään vikaa, mutta hyvää kokonaisuutta en niistä saa rakennettua. Tyttäreni kommentti vaatepulmiini ovat 1) kyllä ne vaatteet menettelee tai 2) mitäs olet niin nirso, ettei sulle mikään kelpaa.
Ei kelpaakaan. Nirsouden seuraukset ovat nurinkuriset. Kuljen mitä merkillisimmissä vaateyhdistelmissä vain sen takia, että en ole löytänyt minua absoluuttisesti miellyttävää vaatetta. Nirsouden takia minulla ei ole tähän vuodenaikaan sopivaa takkia eikä jalkineita. Olisi ehkä viisasta luopua nirsoudesta.
Vaikka tunnen itseni naurettavaksi, tajuan, kuinka osuvasti asuni kuvastaa persoonallisuuttani. Olen ehdottomasti hienostelija ja rakastan kauniita vaatteita (pikkutakki). Arvostan käytännöllisyyttä (safarihousut) ja rakastan mukavuutta (juoksukengät). Jalkineeni kertovat myös, että oikeastaan olen sporttinen ihminen ja nautin liikkumisesta. Minäkö ristiriitainen?
Toisaalta epäilen, että kyse on kosmisesta pilasta. Uranus on juuri siirtynyt minän merkkiin oinaaseen. Siksi uranuksen vapauttava vaikutus kohdistuu juuri siihen, mikä minut pitää kiinni sovinnaisuudessa. Mahdollisesti oman naurettavuuteni tajuaminen auttaa minua vapautumaan sovinnaisuuksista ja löytämään oman, todellisen itseni.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Kosmista pilaa
Tunnisteet:
kosminen pila,
minä,
naurettavuus,
nirsous,
pukeutuminen,
sovinnaisuus,
tyylitaju,
uranus oinaassa,
vaatteet
maanantai 24. toukokuuta 2010
Mitä tuli luvattua?
Elämä, elokuva, unelmat, musiikki, kirjat, kirjallisuus, tvsarjat, ihmissuhteet ja horoskoopit. Näistä lupasin kirjoittaa Kirjastonhoitajattaressa, kun ilmoitin sen Blogilistalle puolisen vuotta sitten.
Jotenkin minusta tuntuu, että en ole tätä lupausta pitänyt. Varsinkin tunne lupausten pettämisestä oli voimakas sinä aikana, jolloin kirjoitin Kirjastonhoitajattareen Päivän horoskooppia. Eniten käyttämäni tunniste on astrologia.
Blogilistalla lupaamistani asioista olen vähiten kirjoittanut kirjoista, kirjallisuudesta ja lukemisesta. Ensinnäkin luen vähän, paljon vähemmän kuin kehtaan tunnustaa. Aikasyöppöjäni ovat palkkatyö (!), kotityöt, tv:n ja elokuvien katsominen, netti ja ystävät. Lukemiseen tarvitsen erityisen fiilikseen ja siihen en ole juurikaan viime aikoina päässyt. Unilukemista tarvitsen joka ilta, mutta ehdin lukea vain viitisen sivua. Tällä tekniikalla olen lukenut tänä vuonna kolme kirjaa. En niistä ole kirjoittanut, sillä aristelen kirjoista kirjoittamista.
Elokuvia, tv-ohjelmia ja sarjoja katson paljon. En kirjoita kaikesta näkemästäni, mutta olen nähnyt kaiken sen, mistä olen kirjoittanut.
Ihmissuhteita olen pohtinut usein, mm. omaa paikkaani ihmissuhteissa. Miehistä ja naisista, rakkaudesta ja seksistä olen kirjoittanut. Ne ovat vaikeita aiheita. Nykyisin nukun Prinsessa ruususen unta ja odotan ihmettä. Lasinen arkku tuntuu ahtaalta nukkumispaikalta, haluaisin tehdä jo muutakin. Silti en saa itseäni vielä hereille.
Tunnisteet eivät kuitenkaan anna täysin totuudenmukaista kuvaa siitä, mitä Kirjastonhoitajatar on. Lupaan Blogilistalla kirjoittaa elämästä ja unelmista. Tunnisteina ne eivät esiinny, sillä kaikessa kirjoittamassani on kuitenkin kyse elämästäni, kuvitteellisesta tai todellisesta.
Monia vuosia sitten tämä Claude Monet'n maalaus Impression, soleil levant (suomeksi Impressio, nouseva aurinko tai Vaikutelma auringon noustessa) oli minulle unelmien tiivistymä. Halusin oppia maalaamaan samalla tavalla. Kevysti, kokonaisuuden muodostuessa lähes tunnnistamattomiksi jäävistä osatekijöistä. Nyt en tiedä, mistä unelmoisin.
Vaihdoin blogin vasemmassa laidassa olevat tunnisteet enemmyysjärjestykseen.

bloggaaminen,
Claude Monet,
kuviteltua tai todellista,
lupaukset,
unelmat
lauantai 22. toukokuuta 2010
Kirjoittamisesta ja astrologiasta
Selasin jälleen kerran erilaisia horoskooppisivustoja. Vastaan tuli artikkeli ”En voi olla kirjoittamatta - Kirjoittamisen astrologia".
Artikkelissa määritellään tarkkaan luovat horoskooppimerkit ja kirjoittamiseen tarvittavat planeettojen sijainnit ja aspektit. Toivottavasti oman syntymäkarttansa tuntevat ihmiset luottavat riittävästi omiin kykyihinsä eivätkä masennu artikkelista.
On vähintään omituista rajata luovuus vain oinaan, kaksosten, leijonan ja kalojen merkkeihin. Jokainen merkki on luova, ilmentäen luovuutta omalla tavallaan. Olisi omituista rajoittaa esimerkiksi käytännölliset neitsyet luovan kirjoittamisen ulkopuolelle. Tutustukaa vaikka Puutarhatarinoihin tai lukekaa Pentti Saarikosken runoja!
Voi olla, että tänä aikana, jolloin kirjoittaminen on tärkeimpiä itseilmaisun muotoja, näen kirjallisen luovuuden eritavoin kuin artikkelin kirjoitta. Ja totta, hän kirjoittaa myös niistä edellytyksistä, joita kirjoittamisen ammattilaisen kartalla tulisi olla. Silti hän on mielestäni väärässä.
Kirjoittaminen ei ole helppoa, mutta se on toisille helpompaa. En silti ole vakuuttunut siitä, että kirjoittamisen helppous olisi edellytys luovalle kirjoittamiselle. Omaa luovuuttaan, omaa kirjoittamistaan voi kehittää. Jos ihmisellä on kirjoittamisen pakko, hän kirjoittaa, kartasta huolimatta
Artikkelissa mainitut kuun, merkuriuksen, jupiterin, saturnuksen ja neptunuksen tekemien aspektien merkitys kartalla ovat usein mainittuja puhuttaessa kirjailijoiden kartoista. Mutta eivät nekään ole edellytys sille, että ihmisestä tulisi ammattimainen kirjoittaja.
Ammattimainen kirjoittaja on käsitteenä muutostilassa. Kirjailijoiden, toimittajien ja tutkijoiden lisäksi on tullut laaja kirjoittajien joukko, jotka kirjoittavat lähes ammattimaisesti. Tarkoitan etenkin bloggaajia, joista monet kirjoittavat päivittäin, eivätkä saa teksteistään mitään rahallista korvausta. Pöytälaatikkokirjoittajiin heitä ei voi verrata, sillä he julkaisevat tekstinsä ja saavat niille lukijoita ja kommentteja.
Uskon monen muun ajattelevan tavallani, että blogitekstien kirjoittaminen ei ole harrastus. Se on minun persoonallisuuteeni, osaamiseeni ja luovuuteeni perustuva työ, minun panokseni tässä elämässä. Sellaisena se on tärkeämpi kuin se työ, josta saan palkan.

ammattimainen kirjoittaminen,
astrologia,
bloggaaminen,
kirjoittaja
torstai 20. toukokuuta 2010
Kootut selitykset
Olen kuullut, että työpäivän aikana tehdään töitä.
Kuumana aurinkoisena päivänä töihin keskittyminen on nollassa. Se ei estä minua yrittämästä työntekoa. Koen kuitenkin kiusallista syyllisyyttä huonosta keskittymisestäni. Siitä eroon päästäkseni määrittelen työni toisella, henkilökohtaisella tavalla. Työtäni ovat myös nämä:
• bloggaan, luen blogeja ja kommentoin
• päivitän Facebookia ja seuraan ystävieni elämää
• haluan innokkaasti tietää, onko blogejani kommentoitu ja kuinka paljon on ollut kävijöitä
• luen kolmea sähköpostia
• seuraan päivän uutisvirtaa eri tiedotusvälineistä.
Näitä puuhaillessa työpäivä kuluu nopeasti. Mutta viimeistään kolmelta alan ihmetellä, mitä ihmettä teen töissä. Silloin ryhdistäydyn, mutta neljältä tai tarkemmin sanottuna 16.15 päättyy työaika. Silloin pitää lähteä kotiin. Plustuntien kerääminen ei ole kunnia-asiani eikä tavoitteeni. Tasapainottelen työaikasaldoani suurimman sallitun miinussaldon tuntumissa.
Koska sitten teen töitä? Enimmäkseen! Suunnittelen, kehitän, verkostoidun, palvelen asiakkaita, kokoustan, kommunikoin ja pidän yllä työpaikan hyvinvointia.
Alussa luettelemani tehtävät tukevat työssäni tarvittavaa osaamista, auttavat jaksamisessa ja pitävät mielen avoimena ja virkeänä.
Tunnisteet:
kesä,
kootut selitykset,
syyllisyys,
työelämä,
työpäivä
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Neljä nappia ja vetoketjunpätkä
Työpaikallani on pukeutumiskoodi. Paljastavia vaatteita ei suvaita. Rintavaon näkyminen ja helman lyhyys ovat kiellettyjä asioita – silloin kun kyseessä ovat nuoret kauniit naiset. Ilmeisesti heidän seksuaalinen vetovoimansa kasvaa eksponentiaalisesti tietynlaisen pukeutumisen avulla.
Outoa on se, että pukeutumiskoodin sanelevat keski-ikäiset naiset. Minusta sellainen viittaa heikkoon itseluottamukseen. Vanhemmasta naisesta ei saa nuorta enää millään. Mutta kyllä keski-ikäisellä naisella tulisi olla muita avuja ja rohkeutta niiden esilletuomiseen sen verran, ettei tarvitsisi pelätä jäävänsä nuoruuden jalkoihin.
Minun helmani lyhyys tai rintavakoni näkyminen ei hätkäytä. Olen siihen liian vanha. Seksikäs pukeutuminen muuttunee seksittömäksi naisen vanhetessa. Pukeutumiskoodin vartijat eivät ole huomauttaneet pukeutumisestani. Ei silloin kun tietämättäni liikuin läpinäkyvässä hameessa eikä silloin kun antoisa kaula-aukkoni hämäsi jopa minua.
Työpaikallani on muitakin keski-ikäisiä naisia, joiden suloja voi kurkistella avonaisesta kaula-aukosta. Onko kyse nuoruuden tavoittelusta vai siitä, että pitkään kaikki naisten kesävaatteet olivat hyvin antavia? Luulisin, että heillä on samat motiivit kuin minullakin. Kauniisiin ja seksikkäisiin vaatteisiin pukeutuminen on minusta ihanaa. Tunnen itseni silloin viehättäväksi, seksikkääksi ja – naiseksi.
Luonnollisesti pukeutumiskoodin suurin merkitys mitataan kesäisin, auringon paahtaessa kuumasti. Lämpimien ilmojen alkaessa, yllättäen kuten aina, niukka pukeutuminen herättää huomiota. Heinäkuun helleaallon aikainen pukeutuminen herättää kuitenkin lähinnä kademieltä. "Kunpa minullakin olisi tuollainen kiva ohut mekko/paita/shortsit/housut, ei tarvitsisi hikoilla näissä nykyisissäni".
Tähän kesään olen varautunut. Ensimmäistä kertaa, todella pitkään aikaan, minulla on kesävaatteita. Ihana, hihaton paita, puolihihainen ohut paita ja kesähousut, jotka ostin viikonlopulla. Kesämekon sain äitienpäivälahjaksi (!) ja kesähame on vielä hakusessa. Ainoastaan kesämekko koettelee pukeutumiskoodia, mutta se kuulunee asiaan.
Kesähousuihini olen kovasti ihastunut. Ne on tehty miellyttävästä, ohuesta kankaasta ja niissä on riittävästi taskuja. Eihän kesällä laukun kanssa liikuta, ei edes käsilaukun! Mutta terassille tai muuten mukavaan alkoholipitoiseen istuskeluun ne eivät sovi. Niissä on neljä nappia ja vetoketjunpätkä.

naisen ikä,
naiset,
pukeutuminen,
pukeutumiskoodi,
seksikkyys,
työelämä,
vaatteet
tiistai 18. toukokuuta 2010
Päivän horoskoopit omaan blogiin
Perustin Päivän horoskoopeille oman bloginsa, koska ne ahmaisivat Kirjastonhoitajattaren.
Uuden blogin nimi on, yllätys yllätys, Päivän horoskooppi. Vastaisuudessa julkaisen siinä kaikki astrologiaan liittyvät tekstini. Siirsin siihen jo tämän päivän horoskoopin.
Uuden blogin nimi on, yllätys yllätys, Päivän horoskooppi. Vastaisuudessa julkaisen siinä kaikki astrologiaan liittyvät tekstini. Siirsin siihen jo tämän päivän horoskoopin.
Tunnisteet:
astrologia,
blogi,
Päivän horoskooppi
Päivän horoskooppi 180510
Elämä voi olla yhtä hullunmyllyä, vilskettä, tapahtumia, ihmisiä ja naurua. Yllätyksiä, suuria tunteita ja rakkautta.
Yllä olevan vastapainona venus neliö saturnus tuo muassaan kriittisyyden ja valikoivuuden sekä arvottomuuden ja yksinäisyyden tunteen.
Valitse, mitä tältä päivältä haluat ja anna impulssien ohjata kulkuasi.

venus neliö saturnus
maanantai 17. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 170510
Tällaisia päiviä saisi olla useammin. Auringon sekstiili ja Venuksen neliö Jupiteriin tekevät päivästä sujuvasti soljuvan. Ihmiset ovat toisiaan kohtaan ystävällisiä, kannustavia, avuliaita ja myötätuntoisia.
Tänään on työnteko, kaikenlainen ikävä puurtaminen, lähes mahdotonta. Siksi tänään on hyvä päivä ottaa selville/muistaa, mikä elämässä on ihanaa.
Kirjastonhoitajatar kirjoittaa näitä Päivän horoskooppeja hymy huulillaan. Mitä sinä teet hymyillen?

aurinko sekstiili jupiter,
venus neliö jupiter
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 160510
Kuun ja Jupiterin neliö yllyttää tekemään kaikkea liikaa. Tosin sen liiallisuuden tajuat vasta sitten, kun olet syönyt liikaa tai ostohuumasta toivuttuasi huomaat ylittäneesi varasi reippaasti. Kun illalla lihaksesi kipuilevat, tajuat, että vähempikin kuntoilu olisi riittänyt.
Ystäviä ei kuitenkaan voi tavata liikaa. Rakastat tänään suurella sydämellä.
Ystäviä ei kuitenkaan voi tavata liikaa. Rakastat tänään suurella sydämellä.
Tunnisteet:
kuu neliö jupiter
Viikon tv-sarjat
Olen koko kevään odottanut tapahtuvaksi jotain ihmeellistä, suurta ja ihanaa. Mitään ei ole tapahtunut. Junnaan paikoillani.
Jopa painoni kaikesta painonvartioinnista huolimatta on joka toinen viikko 0,5 kg enemmän ja joka toinen viikko 0,5 kg vähemmän. Ryhmänvetäjä kysyikin minulta, olenko joskus ollut pitkään tässä nykyisessä painossani. Olen, mutta siitä on vähintään 25 vuotta. Laihtumattomuuteen voi tosin olla syynä runsas suklaansyöntini, 400-600 grammaa viikossa.
Motiivini, lähes kaikkeen, on ollut hukassa. Suklaansyönnin lisäksi olen pyristellyt apatiaa vastaan aloittamalla juoksemisen ja uppoutumalla tv-sarjojen ihmeelliseen maailmaan. Taistelua apatiaa vastaan on ollut myös Päivän horoskoopin tekeminen. Sen ansiosta olen joka päivä ollut se Kirjastonhoitajatar, joka onkin astrologi.
Viikkoani ovat rytmittäneet työssäkäynnin lisäksi tv-sarjat:
- maanantaisin Täydelliset naiset ja True Blood
- tiistaisin ei mitään
- keskiviikko on superpäivä. Castle, Dollhouse, True Blood 2 ja Torchwood 2
- torstaisin Flashforward ja Lost
- viikonloppuisin ei mitään.
Ystäviäni tapaan harvoin. Tällaista tämä elämä on. Yksinäistä apatian karkottamista, harmauden torjuntaa.
Ehkä se ihmeellinen, suuri ja ihana on ihan lähellä.
Tunnisteet:
apatian torjunta,
ihme,
laihtumattomuus,
suklaa,
tv-sarjat
lauantai 15. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 150510
Aurinko lämmittää, luonto viheriöityy raivoisalla vauhdilla ja mieli on optimistinen. Useimmiten. Toisinaan.
Ensimmäiset kesäiset päivät suorastaan vaativat ulkoilua ja ihmisten tapaamista.
Entä jos ei huvita, jos ei jaksa? Jos mieluummin vain katselisi päivän ja luonnon kauneutta ikkunan läpi sängyllä makaillen? Silloin se on parasta, mitä voi tehdä.

perjantai 14. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 140510
Uusikuu on täällä! Uuden aloittamisen aikaan tuo oman mausteisen lisänsä kuun siirtyminen kaksosten merkkiin iltapäivällä. Puhelimet pirisevät, tekstareita pukkaa ja sähköpostia satelee. Mukavinta on kuitenkin ajatustenvaihto toisen ihmisen kanssa.
Ajatus on nopea ja viileän älyllinen, tunteiden upottavassa suossa ei tänään rämmitä.
Ajatus on nopea ja viileän älyllinen, tunteiden upottavassa suossa ei tänään rämmitä.
Tunnisteet:
kuu kaksosissa,
uusikuu
torstai 13. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 130510
Pahoitat mielesi, riitelet ja rähjäät pienimmästäkin asiasta. Elämä tuntuu olevan täynnä rajoituksia, jotka estävät sinua toteuttamasta omaa itseäsi. Tunteet pintaan nostava Kuun ja Marsin neliö on vaikeasti hallittava. Jälkeenpäin voi vain ihmetellä, mistä oikein suutuit, miksi rähjäsit niin?
Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä?
Räjähteleviä tunteenpurkauksia voi toki yrittää hillitä. Paras keino siihen on tehdä jotain fyysisesti hyvin raskasta. Kodin kevätsiivous on vain odottanut tätä päivää, samoin kääntämistä odottava perunapenkki. Lähde kuntosalille, tee tavallista pitempi juoksulenkki. Ja lopuksi rentoudu saunassa.

kuu neliö mars
keskiviikko 12. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 120510
Tämän päivän paras juttu on asioiden sujuvuus. Koneet eivät takkua, bussit kulkevat ajallaan ja ajatus on selkeä. Ystävien tapaaminen myös helpottuu, sillä jokainen saapuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Mukavaa, että Merkurius lopetti perääntymisen.
Tänään kannattaa hemmotella itseään kaikella sillä, mikä tuntuu hyvältä. Hyvällä ruoalla, kauniilla vaatteilla ja esineillä ja – jos siltä tuntuu – puutarhatöitä tekemällä.

kuu härässä,
merkurius
tiistai 11. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 110510
Kuu oinaassa pitää kiireisenä myös tämän päivän. Suhtaudut positiivisesti ja optimistesti asioihin, vaikka kaikki päivän uutiset eivät miellyttäviä ole.
Vastaa Kyllä.
Vastaa Kyllä.
Tunnisteet:
kuu oinaassa
maanantai 10. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 100510
Säätiedotuksessa luvataan tälle viikolla lämpimiä ilmoja. Mutta ei vielä tänään. Lämmintä ja kesää odotellessa on hyvä innostua uusista asioista, joihin kuu oinaassa tänään viettelee.
Luota itseesi ja kykyihisi.
Luota itseesi ja kykyihisi.
Tunnisteet:
kuu oinaassa
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 090510
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Kuun ja Jupiterin yhtymä lisää perheen merkitystä. On mukavampaa viettää aikaa perheen ja sukulaisten kanssa kuin lähteä ulos tutustumaan uusiin ihmisiin.
Illan tullen alkaa kuitenkin tuntua, että nyt riittää tämä läheisyys. Tarvitset tilaa ja uusia virikkeitä, uusia tuttavuuksia.
Kuun ja saturnukset oppostitio muistuttaa, että huomenna pitää mennä töihin.

kuu konjunktio jupiter,
kuu oppositio saturnus
lauantai 8. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 080510
Tulevaisuus, millainen se on? Minun tulevaisuuteni, maan tulevaisuus, maapallon tulevaisuus? Valintoja on tehtävä, mutta yleisen vai yksityisen edun mukaisesti?
Voisiko olla niin, että yleisen edun mukainen valinta olisi myös yksityisen edun mukaista?
Voisiko olla niin, että yleisen edun mukainen valinta olisi myös yksityisen edun mukaista?
Tunnisteet:
jupiter konjunktio uranus
perjantai 7. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 070510
Kuun siirtyminen kalojen merkkiin lisää herkkyyttä ja vastaanottavaisuutta. Tämän vuoksi ihastuminen ja rakastuminen on tänään tavallista helpompaa ja todennäköisempää.
Herkkyys voi tarkoittaa myös käpertymistä ja itsesääliä. Aikansa kutakin.
Herkkyys voi tarkoittaa myös käpertymistä ja itsesääliä. Aikansa kutakin.
Tunnisteet:
kuu kaloissa
torstai 6. toukokuuta 2010
Päivän horoskooppi 060510 osa 2
Kävipä köpelösti. Ajatukseni olivat ties missä ja kirjoitin ensin venuksen ja marsin neliöstä. Unohtakaa se teksti.
Venuksen ja marsin sekstiili nostaa lemmenasiat pintaan. Parisuhteessa olevat huomaavat – ehkä jälleen kerran – täydentävänsä toisiaan mainiosti. Yksin olevat huomaavat, että jo pitkään elämässä ollut ystävä onkin erityisen mielenkiintoinen.
Uusien tuttavuuksien solmiminen on helppoa.
---------------
Horoskooppi yksin olevalle jää historiaan tästä päivästä alkaen. Muutos on luonteva, sillä tähänkin asti horoskoopit ovat olleet enemmän yleisluonteisia kuin erityisesti yksin olevaan kohdistuvia.

venus sekstiili mars
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Horoskooppi yksin olevalle 050510
Mielenkiintoinen päivä edessä. Olet energinen, mutta niin ovat muutkin, jopa ylivirittyneitä. Viileän uteliaana alkanut älyllinen keskustelu saattaa muuttua kiivaaksi riidaksi.
Toisaalta päivässä on viehätystä ja tenhoa, jonka voi kokea etenkin naisseurassa.
Taustalla vaanii tumma pohjavire, joka saattaa hetkeksi synkistää mielen.
Toisaalta päivässä on viehätystä ja tenhoa, jonka voi kokea etenkin naisseurassa.
Taustalla vaanii tumma pohjavire, joka saattaa hetkeksi synkistää mielen.
Tunnisteet:
kuu neliö mars
tiistai 4. toukokuuta 2010
Horoskooppi yksin olevalle 040510
Yritä olla menemättä mukaan hysteerisyyteen, joka tuntuu tänään vaivaavan kaikkia muita ;) Jos mahdollista, pidä hermosi kurissa.
Luota puhumisen voimaan. Voimaa on myös puhetta seuraavissa teoissa.
Luota puhumisen voimaan. Voimaa on myös puhetta seuraavissa teoissa.
Tunnisteet:
merkurius härässä,
uranus oinaassa
maanantai 3. toukokuuta 2010
Horoskooppi yksin olevalle 030510
Eilen alkanut projekti menneisyyden läpikäymisestä jatkuu. Jotkut asiat tuntuvat edelleen hyviltä ja ne kannattaa saattaa valmiiksi. Parhaiten uudelle teet kuitenkin tilaa, kun hylkäät mielekkyytensä menettäneet asiat.
Tänään ei ole lattapääajattelun aika, jos koskaan olisikaan.
Tänään ei ole lattapääajattelun aika, jos koskaan olisikaan.
Tunnisteet:
kuu vesimiehessä
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Horoskooppi yksin olevalle 020510
Kuun siirtyminen kauriiseen tuo mukanaan vapunjälkeisen ryhtiliikkeen.
Huomaat monien asioiden jääneen retuperälle. Tänään haluat laittaa ne kuntoon. Niitä läpikäydessäsi toteat joidenkin asioiden muuttuneen entisiksi ja sehän on vain hyvä.
Voimakkaat tunteet synnyttävät voimakkaita reaktioita.

kuu kauriissa
lauantai 1. toukokuuta 2010
Horoskooppi yksin olevalle 010510
Vappuriennot kutsuvat, mutta et ole varma, haluatko tai jaksatko noudattaa kutsua. Yksin ei kuitenkaan kannata jäädä, sillä luvassa on antoisia keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä.
Tunnisteet:
kuu jousimiehessä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)