tiistai 29. kesäkuuta 2010

Elämä jatkuu

Tänään lopetin sen odottamisen, että Subtv joskus jatkaisi Supernaturalin näyttämistä. Ikävä temppu jättää sarjan näyttäminen kesken. Tsekkasin sekä play.comin että amazon.co.uk:n tarjoukset Supernaturalin neljännestä kaudesta. Amazonin hinta oli halvempi, saan neloskauden kahdellakympillä kotiini – todennäköisesti ensi viikon alussa. Mahtavia hetkiä edessä!

Vitoskauden tilaan sitten aikanaan.

Vielä elättelen toiveita saada Torchwood suomenkielisin tekstein DVD:nä. Anttilan toptenin myyjältä Torchwoodista. Hän tunsi sarja, oli samaa mieltä kanssani, etten ole ainut sarjan DVD:eistä kiinnostunut. Valitteli samaan hengenvetoon, ettei voi tehdä asialle mitään. Ei ole myyntilistoilla eikä ole tulossakaan – kai. Minulla on Torchwood digiboksissa ruotsinkielisin tekstein. On paljon helpompaa lukea suomenkielisiä tekstejä ja samalla kuunnella englanninkielistä puhetta.

Toinen ystävistäni, se herkempi, oli heti laittanut sähköpostia, mutta pääsin lukemaan sen vasta juhannuksen jälkeen. Olisipa laittanut tekstarin! Toinen on laittanut yhden tekstarin, johon vastasin lyhyesti ja vain yhteen asiaan. Sinänsä harmi tämä välirikko, sillä hänen laajan ystäväpiirinsä ansiosta olen tutustunut moniin mielenkiintoisiin ihmisiin.

Minun on vastedes tutustuttava uusiin ihmisin ihan yksin, ilman auttavaa toista. Jännittävää ja haastavaa. Saa nähdä, miten käy.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Uutta ja parempaa tilalle

Torstaina, keskellä päivää, suutuin ystäviini niin, etten halua nähdä heitä enää koskaan. ”Realismin” suojasta he heittivät minulle hyvin ilkeitä ja kyynisiä kommentteja tyttärestäni. Vastauksiani ei kuunneltu. Se vain yllytti parjaamaan tytärtäni lisää. Tämä on realismia, he sanoivat minulle. Minusta se oli ilkeyttä, välinpitämättömyyttä ja rakkaudettomuutta.
Myös tyttäreni oli kuvitellut heitä ystävikseen.

Välirikko järkytti minua. Olin surullinen ystävien menetyksestä. Enemmän olin vihainen ja olen edelleen. Aivan kuin he eivät olisi tajunneet puhuvansa minun tyttärestäni. Aivan kuin minä en merkitsisi heille mitään.

Kun sen oivalsin, tajusin, etteivät he kumpikaan ole vähään aikaan tuntuneet ystäviltä. Toisen kanssa oloni on ollut vaivaantunut pitkään. Ennen läheinen ystävä oli jo muuttunut vieraaksi ennen välirikkoa. Myös toinen ytävistäni muuttui. Yhä itsekeskeisemmäksi, yhä itsekkäämmäksi, kuin kuvitellen olevansa maailman napa. Samalla hän uskoi vakaasti minun olevan ehdottoman kiinnostunut kaikesta mitä hän tekee. Soitti minulle puolen tunnin puheluja monta kertaa päivässä, puhuen monologiaan. Tämä ei tietenkään riittänyt, lisäksi hän tekstaili ja laittoi viestejä Facebookiin.

Voisihan noin tiivistä yhteydenpitoa pitää hyvänä asiana. Ei se sitä ollut yksipuolisuuden vuoksi. Minun elämäni ei ilmeisesti ollut niin kiinnostava, että hän olisi edes yrittänyt kuunnella, mitä minulle kuuluu, mitä juttuja pidin tärkeänä, mitä juuri tein. Toisinaan sainkin hänet kuuntelemaan, mutta nopeasti hän vaihtoi puheenaiheen itseensä.

Minulla on vain muutama ystävä. Välirikko kahteen tekee suuren loven elämääni. Uskon kuitenkin siihen, että luopumalla vanhasta/menettämällä vanhaa, tilalle tulee jotain uutta. Parempaa!

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Ajatusten oikaisut

Joskus tuntuu, että epäonni vainoaa joitain ihmisiä. Kerta toisensa jälkeen samankaltaiset tilanteet toistuvat. Ja aina käy huonosti.

Mymskältä opin, että tuollainen ajattelu perustuu ajatusvääristymään. Siksi tarvitaan ajatusten oikaisuja. Ei epäonni vainoa ketään. Menneisyyden kauhistuttavat, itsetunnon murentaneet, kokemukset eivät tarkoita, että samoin kävisi vastaisuudessa.

Ei kai tässä elämässä voi tehdä muuta kuin luottaa itseensä ja muihin. Uskoa, että asiat sujuvat hyvin, vaikka joskus jotain ikävää tapahtuisikin. Ja rakastaa, ennen kaikkea, itseä ja muita.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Maalauksia

Olin ajatellut laittaa blogin tunnuskuvaksi tämän Vincent van Goghin maalauksen Café Terrace at Night ( Terrasse du café le soir),

mutta jostain syystä kuva on niin pieni, ettei sitä sellaiseksi voi laittaa. Maalaus Öisestä kahvilasta on seurannut minua vuosikymmeniä postikorttina. Pidän ehdottomasti maalauksen väreistä. Viehätyn maalauksen tarinan ristiriitaisuudesta. Kahvila on sosiaalisuuden tila, silti yksinäisyys ja ulkopuolella oleminen välittyvät maalauksesta voimakkaasti.

Aivan kuin minä.

Toinen maalaus, joka kuvaa minua, on myös Vincent van Goghia, Starry Night Over the Rhone (Nuit étoilée sur le Rhône).


Tässä maalauksessa on useita rakastamiani asioita: tähdet, yö, taivas, meri, valot ja värit. Kuvasta löytyy myös pariskunta. Siten kuva heijastaa myös toivettani olla joskus muutakin kuin yksin.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kuvapallo

Kävin eilen kaupungilla etsimässä synttärilahjaa sisarentyttärelleni. Pidin korvakoruja sopivana lahjana ja ostin kahdet. Ne vain ovat enemmän minun tyylisiäni, minun tarpeisiini sopivia. Päätin pitää ne itse ja jatkoin etsimistä.

Stockan lahjatavara- ja sisustusosastolta se löytyi. Kuvapallo.

Halkaisijaltaan noin viisisenttisen pallon sisään mahtuu neljä pientä kuvaa. Pallon pinta on hiottu niin, että yksittäinen kuva näyttää todellista suuremmalta. Kuvapallon voi ripustaa haluamaansa paikkaan. Pienen kokonsa vuoksi sitä voi myös kuljettaa mukanaan.

Ensin ihastuin kuvapallossa vain hauskaan ideaan ja toteutukseen. Sisarentyttäreni käy koulua toisella paikkakunnalla ja ajattelin hänen näin voivan olla aina yhteydessä perheeseensä. Harry Potter –kirjoissa ollut muistipallo tuli seuraavaksi mieleeni. Se on ison marmorikuulan kokoinen lasipallo, joka muistuttaa unohdetuista asioista. Sitähän valokuvat ovat.

Sen jälkeen tajusin. Teen aarrekartan kuvaosuuden kuvapalloon. En tiedä, riittääkö neljä kuvaa. Jos ei, hankin useamman kuvapallon.

Tervetuloa lukijoiksi, Birgitta ja Yvonne!

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Missä unelmat luuraavat?

Sisarellani on ollut aarrekartta monta vuotta käytössä ja se on kuulemma toiminut. Minä olen elänyt elämääni ilman unelmia ja vain hymähtänyt kaiken maailman aarrekartoille.

Tai on minulla unelmia ollut. Olen kuitenkin luopunut niistä, milloin mistäkin syystä. Usein jonkun toisen unelmat ovat tuntuneet tärkeämmiltä kuin omani. Hyvin usein olen ollut varma siitä, että sitten kun tilanne on toinen, unelmani toteutuvat.

Nyt etsin unelmaa, jonka avulla löytäisin elämälleni suunnan. Pyörin hyrrän lailla, olen valmis lähtemään eteenpäin, mutta mihin suuntaan. Odotan sysäystä, merkkiä tai tapahtumaa kokeakseni ahaa-elämyksen (ehkä pitäisi hankkia kylpyamme).

Olen käynyt läpi lukuisia maalauksia löytääkseni unelmiani kuvastavan maalauksen. Olen kuunnellut musiikkia, mutta en ole sieltäkään löytänyt mitään. Olen lukenut (vähän viimeaikoina, elämässäni paljon), eikä ole löytynyt. Ei elokuva, ei tv-sarja, ei dokumenttikaan anna minulle sysäystä.

Poljen paikallani.

Siksi haluan nyt tehdä aarrekartan. Sen avulla ehkä saan yhteyden syvimpiin toiveisiin ja unelmiini.

Parhaan kuvauksen aarrekartasta luin Yvonnen blogista, jossa Birgitta kertoo kommentissaan aarrekartan teosta ja merkityksestä. Sen innoittamana aloitan aarrekartan työstämisen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...