Sisarellani on ollut aarrekartta monta vuotta käytössä ja se on kuulemma toiminut. Minä olen elänyt elämääni ilman unelmia ja vain hymähtänyt kaiken maailman aarrekartoille.
Tai on minulla unelmia ollut. Olen kuitenkin luopunut niistä, milloin mistäkin syystä. Usein jonkun toisen unelmat ovat tuntuneet tärkeämmiltä kuin omani. Hyvin usein olen ollut varma siitä, että sitten kun tilanne on toinen, unelmani toteutuvat.
Nyt etsin unelmaa, jonka avulla löytäisin elämälleni suunnan. Pyörin hyrrän lailla, olen valmis lähtemään eteenpäin, mutta mihin suuntaan. Odotan sysäystä, merkkiä tai tapahtumaa kokeakseni ahaa-elämyksen (ehkä pitäisi hankkia kylpyamme).
Olen käynyt läpi lukuisia maalauksia löytääkseni unelmiani kuvastavan maalauksen. Olen kuunnellut musiikkia, mutta en ole sieltäkään löytänyt mitään. Olen lukenut (vähän viimeaikoina, elämässäni paljon), eikä ole löytynyt. Ei elokuva, ei tv-sarja, ei dokumenttikaan anna minulle sysäystä.
Poljen paikallani.
Siksi haluan nyt tehdä aarrekartan. Sen avulla ehkä saan yhteyden syvimpiin toiveisiin ja unelmiini.
Parhaan kuvauksen aarrekartasta luin Yvonnen blogista, jossa Birgitta kertoo kommentissaan aarrekartan teosta ja merkityksestä. Sen innoittamana aloitan aarrekartan työstämisen.
4 kommenttia:
Minä olen kerran tehnyt aarrekartan. Kaikki siihen laittamani toteutui pelottavalla tarkkuudella.
Jos uskaltautuisin tekemään uuden kartan, harkitsisin hyvin tarkasti mitä siihen valikoisin.
Mymskä, varovaisuuttani aion käyttää aarrekartan tekemiseen aikaa. Elämässäni on monia asioita, joita voisin haluta, joista voisin unelmoida. Kysymys kuuluukin, haluanko niitä oikeasti ja mitä ne toteutessaan toisivat mukanaan.
Hei, kiva että olet löytänyt uuden tavan saada sitä mitä haluat.
Olen itse tehnyt useita karttoja ja voin sanoa, että ne todella toimivat. Jotkut ovat todella hyviä saamaan joitain asioita ja sitten jotkut (ehkä ne itselle vähän ikävät asiat) tulevat vähän hitaammin, mutta kuitenkin.
Jos laitat kuvaa henkilöstä, jolla on sitä mitä itse tavoittelet, niin muista laittaa oma kasvokuvasi hänen kasvojensa tilalle. Sillä ei ole merkitystä onko henkilö selin ja sinun iloiset kasvosi edestäpäin.
Alitajuntamme ei välitä siitä, kuvassa henkilö on nurinniskoin ;-)
Jos jossain vaiheessa tulee fiilis, että jotain asiaa/sanaa/kuvaa/lausetta et haluakaan, niin sitten vaan poistat sen kartasta.
Voih, tästä voisi kirjoittaa niin paljon. Pistän vielä joskus enemmän tulemaan asiasta.
Iloa kaikille aarrekartan tekoon. Hyvällä fiiliksellä tehtynä se toimii parhaiten =)
Kiitos Birgitta! Sain hyvää ja uutta tietoa aarrekartasta. Teen omaani/omiani hitaasti, niin tärkeältä asia tuntuu.
Lähetä kommentti