Minusta on hauskaa kuulla hienon etelän ladyn huudahtelevan great balls of fire. Scarlett O’Hara on Tuulen viemää -leffassa ainut henkilö, joka käyttää puheessaan tällaisia, aikanaan varmaankin alatyylisiä, ilmauksia. Käsikirjoittajan tavoitteena on todennäköisesti ollut korostaa Scarlettin personallisuuden ainutlaatuisuutta.
Ihailen Scarlettin sisukkuutta ja kykyä olla tilanteen tasalla. Siksi on kovin ristiriitaista, että hän pysyy pikkutytön rakkaudessaan Ashleyyn. Hän on rakkautensa sokaisema eikä pysty tunnistamaan aikuisen naisen tunteitaan. Kun Scarletti vihdoin tajuaa rakastaneensa Rhettia pitkään, on se liian myöhäistä. Tarinassa Rhettin lähtöä on perusteltu moneen kertaan. Siksi se ei enää tunnu traagiselta. Traagista tarinassa on rakkauden päättyminen, ihmisten vieraantuminen toisistaan ja kyvyttömyys tunnistaa omia tunteitaan.
Tämä Tuulen viemän tragedia itkettää minua joka kerta. Alkaen siitä kun Scarlett ilmoittaa kylmästi Rhettille, että pitää ovensa vastedes lukossa, koska ei halua lisää lapsia. Väärinkäsityksiä, mustasukkaisuutta, puhumattomuutta ja yhteyden puutetta, kuolemaa. Tällaisista koetuksista ei selviä edes Rhettin Scarlettia kohtaan tuntema rakkaus.
Tuulen viemää on tullut lyhyen ajan sisällä kaksi kertaa televisiosta. Katsoin sen kummallakin kerralla. Seuraavan kerran muutaman vuoden päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti