sunnuntai 7. helmikuuta 2010

The Descent

Silloin tällöin näkee elokuvan, jota katsoessaan tietää katsovansa todella hyvää elokuvaa, jos vain … Tällainen oli mm. Paul Schraderin Kissaihmiset, Cat People (1982), jonka kuvaus nuoren naisen seksuaalisesta heräämisestä ei olisi tarvinnut sellaista määrää shokkiefektejä. Monet kerrat suunnittelin, kuinka olisin tehnyt leffan tosin.

The Descent (2005) oli myös tällainen elokuva. Se oli karmiva, ahdistava ja intensiivinen elokuva. Täysosuma se ei ollut, koska jäin kaipaamaan muutamia asioita. Lisäksi olisin muuttanut joitain asioita. Todennäköisesti en ole ainut, jonka mielestä elokuva jätti suuria aukkoja, sillä siitä on tehty jatko-osa Descent 2.

Olisin halunnut tietää, mistä naiset tunsivat toisensa. Olivatko he lapsuudenystäviä, opiskelukavereita vai saman ekstreme-kokemusten kaipuun yhdistämiä? Mökkikohtauksissa valotettiin naisten luonteita ja suhteita toisiinsa liian vähän. Mökkikeskusteluja katsoessani aloin ajatella naisten edustavan uutta naisrotua, niin itsevarman ylimielisiä he olivat. Sarah poikkesi muista traagisen menetyksensä vuoksi, hän ei hehkuttanut itsevarmuutta. Aloin heti veikata häntä eloonjääväksi, koska hänellä ei ollut mitään menetettävää.

Luolakiipeilyssä, lieneekö oikea termi?, on kyse luottamuksesta. On luotettava muiden tukeen, on uskottava, että toiset vetävät kuilun yli eivätkä jätä paniikkikohtauksen iskiessä yksin ahtaaseen luolaan, josta ei pääse pois. Miltei heti naisten laskeuduttua luolaan selviää, että yksi heistä on pettänyt kaikkien luottamuksen tuomalla heidät tuntemattomaan luolastoon. Naisten hybris on vielä tässä vaiheessa niin suuri, että he uskovat voittavansa ja selviävänsä tuntemattomassa luolastossa. Kyse oli kuitenkin siitä, että he luottivat itseensä, eivät toisiinsa erikseen tai ryhmänä.

Luolaseikkailun alussa katsoja saa toki ihailla naisten yhteistyötä. Mutta miltei heti ongelmien alkaessa luottamus ryhmään katoaa.

Luolamiehet olisin jättänyt elokuvasta pois, he olivat tarpeettomia. Heidän ilmaantumisensa vaanimaan naisten henkiä alleviivasi liikaa sitä, että naiset joutuisivat tekemään kaikkensa selvitäkseen luolastosta elävänä pois, katsoja oli tajunnut sen jo. Ilman luolamiehiä elokuva olisi voinut olla analyysi luottamuksesta, ystävyydestä, hybriksestä ja petoksesta. Eikä siinäkään tapauksessa olis kenenkään tarvinnut jäädä eloon.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...