Inhoan krapulapäiviä. Vatsani on sekaisin pitkään. Oksennan, jotta oloni helpottuisi, mutta ei se auta. Nälkä. Koko ajan pitäisi syödä jotain. Pizzoja, suklaata, jäätelöä, spagettia, kunhan vain on rasvaista, suolaista ja sisältää paljon energiaa. Päätä särkee. Väsyttää, mutta uni ei tule. Aivoni toimivat osittain, en pysty keskittymään enkä kirjoittamaan.
Toki tämä on harjaannuksen puutetta, juon harvoin. On kuitenkin ihmisiä, joita en tapaa muuta kuin kapakassa. Ja joskus minun tekee olutta mieli. Kuten eilen.
Painonvartijoiden jälkeen sisareni ehdotti, että tulisin hänen kanssaan taidenäyttelyn avajaisiin. Ajatus houkutti, eräs ystäväni oli menossa sinne, mutta sanoin ei. Ja kaduin saman tien. En sanonut sisarelleni, että voisin sittenkin tulla. Sen sijaan häntä jonkin aikaa kuunneltuani ehdotin, ettei hänkään menisi sinne.
Kotona harmittelin huonoa päätöstäni. Ystäväni ilmoitti tekstarilla ketä kaikkia avajaisissa oli paikalla. Lähetin terveisiä ja ajattelin kantaa urheasti päätökseni seuraukset eli viettää illan kotona. Myöhemmin ystäväni soitti kapakasta. Hän oli siellä yhteisten ystäviemme kanssa ja kehotti minua liittymään iloiseen seurueeseen. Ei minua tarvinnut kovasti houkutella.
Join viisi tuoppia keskiolutta. Se on minulle liikaa. Normaaliannokseni on kaksi. Oli oikein kivaa tavata vanhoja ystäviä. Sellaisia, joiden kanssa olen ollut enemmän tekemisissä yli kaksikymmentä vuotta sitten. Oli mielenkiintoista tavata uusia ystäviä, sellaisia, joiden kanssa ystävyys on vielä kehittymässä. Vaikka seurueen miehistä en ketään omakseni ottaisi, oli imartelevaa olla miesten huomion kohteena. Tunsin itseni kauniiksi, älykkääksi, kiinnostavaksi ja viehättäväksi.
Ehkä kestän huonon olon ja hankin krapulan toistekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti