Uskoin tarvitsevani kevättakin. Edellinen oli ostettaessa liian suuri, sitä edellinen on muuten vaan suuri ja sitä edellisen kulutin loppuun. Kevättakkiin pukeutuminen olisi varma kevään merkki ja tekisi olon keveäksi.
Etsin takkia muutaman viikon. Sunnuntaina näin yksinäisen kevättakin vaaterengissä muiden yksinäisten vaatteiden joukossa. Takki oli pehmeän tummansininen. Napit kiilsivät hopeisina ja pituutta sillä oli reiden puoliväliin asti. Sovitin takkia ja tunsin löytäneeni etsimäni.
Takki istui hyvin ylläni. Sininen väri korosti hiusteni väriä juuri oikealla tavalla. Pitkän vyön sidoin taakse ja se oli vielä paremman näköinen. Takissa oli kolme ongelmaa: ylänappi puuttui, kolmanneksi ylin nappi puuttui ja myös varanapit puuttuivat.
Halusin takin ja menin toiveikkaana kassalle. Olin kuullut, että liikkeen nappikokoelmasta puuttuvat napit voisivat löytyä. Myyjä sekotti sormellaan ponnettomasti nappirasiaa. Totesi, ettei sellaista ollut. Sen jälkeen hän alkoi soitella muihin ketjun liikkeisiin toisessa päässä kassaa.
En heti hoksannut seurata myyjää. Toinen myyjä ehti tokaista minulle: ”Sä voit siirtyä siitä, että mä voin ottaa muita asiakkaita!”.
Siirryin ja pääsin kuuntelemaan myyjän puheluita. Hän kuvaili takin puutteellisesti ja väitti nappien olevan kullanväriset. Kun toisissa liikkeissä ei kuvausta vastaavaa takkia löytynyt, myyjä antoi takin koodin. Ei auttanut. Ei löytynyt. Takki oli myyty loppuun.
Sanoin myyjälle, ettei napitonta takkia saisi olla myytävien tuotteiden joukossa. En saanut vastausta. Sen sijaan myyjä alkoi selittää, etteivät he voi antaa takista alennusta.
En ostanut takkia, tuskin olisin ostanut alennuksellakaan. Paljon saa aikaa kulua ennen kuin seuraavan kerran menen siihen liikkeeseen.
Pettymykseen söin 200 gr suklaata. Päätin, että en tarvitse kevättakkia. Sen käyttöaika on lyhyt. Hyppään suoraan talvesta kesään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti