lauantai 24. huhtikuuta 2010

Kuvitteellinen elämä -projekti

Kirjastonhoitajatar on osa Kuvitteellinen elämä –projektiani. Projektin kautta etsin uusia ulottuvuuksia elämääni. Haluan saada elämääni muutakin sisältöä kuin työ ja koti, perhe ja ystävät. Haluan myös ottaa selvää, mitä oikein olen, mihin pystyn.

Kuvitteellinen elämä on Julia Cameronin käsite. Hän esittelee sen kirjassaan Tie luovuuteen näin:
”Jos sinulla olisi viisi muuta elämää elettävänä, mitä tekisit niillä? … Ideana on, että nämä ovat hauskempia kuin nykyinen elämäsi.”
Hän kehottaa kirjoittamaan listan omista kuvitteellisista elämistä ja toteuttamaan niistä ainakin yhden.

Työni kirjastossa on palkkatyöni. En koe sitä tärkeimmäksi asiaksi elämässäni, en edes varsinaiseksi työkseni. Kirjoittaminen on sitä. Kirjoittaminen pitää minut käynnissä ja antaa tunteen omasta merkityksellisyydestä.

Kuvitteellinen elämä –projektini koostuu tällä hetkellä näistä:

Olen kirjoittaja.
Kirjoitan mm. aamusivuja ja kolmea blogia. Opiskelen kirjoittamista eri tavoin ja kirjoitan mielessäni useita tekstejä. Joskus kirjoitan ne myös ”paperille”.

Olen astrologi.
Kirjoitan joka päivä pienen horoskoopin. Tähän tosin liittyy melkoinen ironia ja kritiikki koko astrologiaa kohtaan.

Olen Kirjastonhoitajatar,
jonka jalat eivät pysy maanpinnalla ja jonka mieli tavoittelee jotain muuta kuin silminnähtävää ja konkreettista.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...