Viikon kuulumiset.
Ystäväni, mies jota olen rakastanut, julkaisi kihlauksensa viikonlopulla. Ystäväni puolesta olin onnellinen. Uutinen suisti minut yksinäisyyden ja osattomuuden tunteeseen. Miksi minun elämässäni ei ole sellaista onnea?
Maanantaina olin sisareni kanssa oluella. Osaksi sen vuoksi yöllä oli vaikea saada unta. Murehdin ystävääni. Sitä kuinka hänen käy nopeasti edenneessä suhteessaan.
Tiistaina aloin surra sitä, että olen menettänyt hänet. Sitä kuinka tehokkaasti kumpikin mokasimme sen kauniin ja hyvä suhteen, joka välillämme oli. Ajattelin, että ystäväni nyt toimii vauhdilla, koska ei halua samalla tavalla mokata hyvää juttua.
Keskiviikkona jälleen kerran katselin astrologista yhteiskarttaamme. Ihastelin sitä, kuinka toimiva ja hyvä se on. Illalla aloin epäillä, että ystäväni ei enää tarvitse minua, että minulla ei ole enää merkitystä hänen elämässään. Onhan hänellä elämänsä nainen rinnallaan.
Kysyin häneltä tänään: ”Tarvitsetko sinä minua vielä?” Hän vastasi tarvitsevansa ja kysyi kuinka niin. Sanoi, että olen hänen tärkein ja itse asiassa ainut tukijansa. Sanoin, että kyllä minä tiesin vastauksen, mutta ... Ja hän jatkoi: ”Halusit kuitenkin vahvistuksen”. Niin halusin.
En osannut selittää, mitä tarkoitin, koska en itsekään ollut siitä varma. Nyt ajattelen tarkoittaneeni sitä, että pelkään muuttuvani hänelle sukupuolettomaksi ihmiseksi. Että hän ei enää näekään minua naisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti