Francis Ford Coppolan ohjaaman Bram Stokerin Draculan analysoinnin toinen osa.
Ensimmäinen osa on Dracula ja kaksi naista, osa 1a: Mina ja rakastunut prinssi.
Kolmas osa on Dracula ja kaksi naista, osa 2: Lucy ja hirviö.
Vasta Jonathan Harkerin vaimona Mina tajuaa tunteensa Draculaa kohtaan. Mina ja rakastunut prinssi kohtaavat vielä kerran. Dracula saapuu nukkuvan Minan luo samaan aikaan kun elokuvan miehet ovat tuhoamassa Draculan kotia Lontoossa. Mina antautuu Draculalle täysin, vaikka tajuaa Draculan tappaneen Lucyn. Rakkauden voima saa Minan anelemaan, että Dracula tekisi hänestä vampyyrin, vapauttaisi myös hänet kuoleman kahleesta. Enää Dracula ei kuuntele omaatuntoaan, silla vampyyri-Minan kanssa hänellä olisi ikuinen elämä.
Hekumalliseksi kuvattu prosessi keskeytyy, kun miehet Van Helsingin johdolla ryntäävät Minan huoneeseen. Mina on kuitenkin ehtinyt maistaa Draculan verta ja muutos ihmisestä vampyyriksi on saanut alkunsa.
Van Helsing tietää, että ainut keino pelastaa Mina on Draculan tappaminen: paalu sydämeen ja pää poikki. Draculan on pakko palata Transylvaniaan, sillä hänen kotinsa on tuhottu. Transylvaniaan matkaavat myös Mina, Van Helsing, Jonathan Harker ja Lucyn kolme kosijaa, jotka janoavat kostoa.
Mina ja Dracula tapaavat toisensa vasta elokuvan lopussa. Dracula on hädin tuskin elossa, sillä Jonathan iski paalun hänen sydämeen. Linnan kappelissa Mina tajuaa, kuinka hän ja Dracula voivat elää ikuisesti yhdessä: hän työntää paalun loppuun asti, sydämen läpi, ja leikkaa Draculan pään irti. Draculan sielu vapautuu kirouksesta ja Mina muuttuu takaisin ihmiseksi.
Siis mitä?
Tiedän toki, että vampyyreilla on syvä katkeruus kristinuskoa kohtaan. Vampyyrit edustavat uskonnottomuutta ja siksi vihkivesi ja risti ovat heille kauhistus. Silti on vaikea ymmärtää, että koko tarinassa olisi kyse siitä, kuinka jumalasta hairahtunut sielu saadaan takaisin jumalalle.
Bram Stoker kirjoittama Dracula julkaistiin 1897. Ehkä silloin vielä eksyneen sielun palauttaminen jumalalle oli ainut mahdollinen loppu tarinalle. Uskonnottomuus ei voinut/saanut voittaa. Mitenkähän olisi, jos Bram Stoker kirjoittaisi tarinansa nyt, 2010-luvulla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti