Ei seksiä eikä rakkautta

”Eikö sinusta tunnu, että seksuaalisuutesi menee hukkaan?”, kysyi ystäväni minulta. Kysymyksellään hän ihmetteli sitä, että elän ilman miestä. En edes etsi miestä itselleni.

Minun oli vaikea vastata kysymykseen. Kiertelin ja kaartelin. Selittelin, että ilman seksiä voi elää, että kaikessa ei ole kysymys seksistä. Sanoin, että seksitön ja miehetön elämäni on tietoinen valintani. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulta puuttuisivat seksihalut. Rakkautta kaipaan minäkin, mutta en uskalla sitä kohdata. Elämäntapani suojelee minua epätoivolta, tasapainottomuudelta, masennukselta, vihalta, mustasukkaisuudelta, itseni syrjäyttämiseltä, loukatuksi ja haavoitetuksi tulemiselta. Samalla suljen pois hellyyden, ihon kosketuksen ja läheisyyden, turvallisuuden, luottamuksen ja rakkauden.

Erikoisalaani ovat olleet epäonnistuneet ja epätoivoiset rakkaussuhteet. Olen rakastunut väärään ihmiseen, olen rakastanut liikaa, olen rakastanut yksipuolisesti. Olen rakastanut itseni kustannuksella, jolloin lopputuloksena on vain katkeruus.

Olen tyytyväinen nykyiseen tasapaksuun ja yllätyksettömään elämääni. Totesin Painonvartijoissa eilen sisarelleni, että se on laihtumiseni tärkein edellytys. Jos nyt rakastuisin, suistuisin tasapanostani ja kadottaisin elämäni hallinnan.

Minun on vaikea uskoa intohimoiseen, onnelliseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen. Onko sellaista edes olemassa? Minulle?