Itsetuntemusta ja viihdettä

Tutustuin astrologiaan kolmetoistavuotiaana. Kirjastosta lainasin sinikantisen kirjan, jossa opetettiin laskemaan astrologinen syntymäkartta. Monen muun asian lisäksi siinä oli taulukko planeettojen sijainnista muutaman vuosikymmenen ajan.
Ensin opiskelin oman karttani, jossa oli yksi pulma. Olen syntynyt keskiyöllä, en vain ollut varma kumpana keskiyönä, vuorokauden alkaessa vai päättyessä. Kuun merkki vaihtui vuorokauden aikana. Nuorena tyttönä pidin kuuta leijonassa parempana kuin kuuta ravussa. Siksi päädyin siihen, että olen syntynyt vuorokauden päättyessä.

Vilkaisu syntymävuoteni kalenteriin olisi selvittänyt, että olen syntynyt vuorokauden alussa, mutta en sitä tehnyt. Vielä kymmenen vuotta myöhemmin annoin astrologille syntymäaikani vuorokauden loppuun. Siitä muutaman kuukauden päästä asia valkeni minulle ja vasta sitten sain karttani kohdalleen.

Tutustuessani astrologiaan nuoren neidon mieleni tarvitsi tietoa itsestäni. Astrologia antoi minulle tietoja myös muista ihmisistä. Keräsin syntymäaikoja ja planeettojen sijaintitaulukkojen avulla selvitin muiden ihmisten karttoja. Etenkin minua viehätti ”mikä merkki sopii minkä merkin kanssa -jutut” , sillä olin kovasti ihastunut yhteen poikaan. Merkkivertailujen avulla tulin siihen tulokseen, että olemme unelmapari. Olimme yhdessä useamman vuoden.

Opiskeluaikoina tutustuin astrologiin, joka opetti minulle syntymäkartan laskemisen. Joka tapaamisella hän opetti minulle astrologiaa, millainen on mars vesimiehessä, mitä venus konjunktio pluto tarkoittaa jne. Hän opetti minulle, kuinka lasketaan kahden ihmisen yhteiskartta. Hän uskoi, että se oli varma keino saada selville ihmisten yhteensopivuus.

Tiiviissä astrologian opetuksessa aloin pitää itseäni niin pätevänä astrologina, että uskalsin selittää ihmisten karttoja. Syntymäkartan tulkinnassa käydään yleensä läpi ihmisen vahvuudet, heikkoudet, taipumukset ja persoonallisuudenpiirteet. Tulkinta päätetään kurkistukseen tulevaisuuteen. Olin hyvä kartantulkitsija, sillä olen intuitiivinen ja hyvä puhumaan. Astrologinen tietämykseni olisi toki voinut olla parempi, mutta siitä eivät tienneet he, joiden karttoja tulkitsin.

Astrologikokeilut kuitenkin nolottivat minua. Koin olevani vain harrastelija varsinaisten taitureiden rinnalla. En paljoa puhunut astrologian opettajalleni, että olen kokeillut kartantulkintaa. Nolous sai minut myös lopettamaan. Vuosien aikana saatoin ystävilleni tai tutuille kertoa heidän kartoistaan jotain, mutta yleensä välttelin asiasta puhumista. Silti vielä nykyäänkin eräs ystäväni esittelee minut astrologina.

Vuosien aikana astrologiasta on tullut minulle hupia ja viihdettä. Selvitän uusien tuttavieni syntymäajat ja annan netin laskea heidän kartat. Niistä katson planeettasijainnit ym., mutta muuten annan asian olla. Silti mielessäni kaihersi joitakin vuosia sitten se, että en kehittänyt itsestäni loistavaa astrologia.

Nyt ajattelen, että minun ei tarvitse olla loistava astrologi. Kirjastonhoitajattarena on paljon mukavampi olla. Päivän sinkkuhoroskooppeja kirjoitan vain, koska kyllästyin perin juurin horoskooppien juttuihin rakkauselämästä. Ei sinkulla ole rakkauselämää.

Love is all around

Eilen oli aprillipäivä ja minua huijattiin kaksi kertaa. Herkkäuskoisena ja naiivina ihmisenä uskoin hetken kahden ystäväni kertoman jutun olevan totta. Nopeasti tajusin kuitenkin, ettei kumpikaan tarina voi pitää paikkaansa.

Sitten kuulin jutun, jonka toivoin olevan aprillia, mutta joka ei sitä ollut. Asiaa pohdittuani tajusin, että se oli paras mahdollinen uutinen. Ihminen, jota olin pitänyt miesihanteenani, osoittautui joksikin muuksi. Mies, joka on suhteessa kahden naisen kanssa yhtaikaa ja valehtelee samalla ystävilleen olevansa sinkku, ei voi olla ihanteeni.

Tämä on hyvä asia, koska nyt olen hänestä täysin vapaa. Olin häneen hyvin rakastunut, mutta onneksi tajusin jossain vaiheessa, että juuri hän ei ole minulle oikea. Silti olin hänessä kiinni ja unelmoin tapaavani miehen, jossa on hänen hyvät ominaisuutensa.

On oikein hyvä asia päästä eroon tällaisista unelmista ja ihanteista. Nyt voin oikeasti tavata miehen, joka yllättää ja vie jalat alta.

Wet Wet Wetin kappale Love is All Around on päivän musiikkina, koska biisin nimi kuvastaa valehtelevan entisen ihanteeni tapaa kerätä naisia ja pitää heitä varalla.

Samalla se kuvastaa uutta asennoitumistani ja uskoa tulevaisuuteen.

Naimisiin?

Kirjastonhoitajatar toivottaa onnea kaikille ystävilleen, jotka ovat menossa naimisiin tai ovat juuri solmineet avioliiton!

He ovat kaikki yli nelikymppisiä miehiä. Yksi jos toinenkin ilmoitti avioaikeistaan, koska he olivat löytäneet sen oikean.

En tiedä, menisinkö naimisiin, jos löytäisin sen oikean. Ehkä ensin pitäisi tavata ihminen, jonka uskon olevan elämäni mies. Olen toki sellaisia tavannut, useita.Naimisiin menin, rakkaudesta tietenkin. Totesimme, että nyt on aika astua avioon, kun tulin raskaaksi. Tavan ja sovinnaisuuden vuoksi. Täytimme odotukset.

Erosimme sinä vuonna kun tytär täytti viisi. Siitä on pitkä aika. Ajattelin, etten koskaan mene uudestaan naimisiin.

Ystävieni naimahalut ovat saaneet minut pohtimaan asiaa uudestaan. En kuitenkaan jaksa näin teoreettisen ongelmaan käyttää aikaa kuin hitusen. Katsotaan sitten kun asia on aktuaali.

Kevättä rinnassa!

Dracula ja kaksi naista, osa1b: Mina ja eksynyt sielu

Francis Ford Coppolan ohjaaman Bram Stokerin Draculan analysoinnin toinen osa.
Ensimmäinen osa on Dracula ja kaksi naista, osa 1a: Mina ja rakastunut prinssi.
Kolmas osa on Dracula ja kaksi naista, osa 2: Lucy ja hirviö.

Vasta Jonathan Harkerin vaimona Mina tajuaa tunteensa Draculaa kohtaan. Mina ja rakastunut prinssi kohtaavat vielä kerran. Dracula saapuu nukkuvan Minan luo samaan aikaan kun elokuvan miehet ovat tuhoamassa Draculan kotia Lontoossa. Mina antautuu Draculalle täysin, vaikka tajuaa Draculan tappaneen Lucyn. Rakkauden voima saa Minan anelemaan, että Dracula tekisi hänestä vampyyrin, vapauttaisi myös hänet kuoleman kahleesta. Enää Dracula ei kuuntele omaatuntoaan, silla vampyyri-Minan kanssa hänellä olisi ikuinen elämä.

Hekumalliseksi kuvattu prosessi keskeytyy, kun miehet Van Helsingin johdolla ryntäävät Minan huoneeseen. Mina on kuitenkin ehtinyt maistaa Draculan verta ja muutos ihmisestä vampyyriksi on saanut alkunsa.

Van Helsing tietää, että ainut keino pelastaa Mina on Draculan tappaminen: paalu sydämeen ja pää poikki. Draculan on pakko palata Transylvaniaan, sillä hänen kotinsa on tuhottu. Transylvaniaan matkaavat myös Mina, Van Helsing, Jonathan Harker ja Lucyn kolme kosijaa, jotka janoavat kostoa.

Mina ja Dracula tapaavat toisensa vasta elokuvan lopussa. Dracula on hädin tuskin elossa, sillä Jonathan iski paalun hänen sydämeen. Linnan kappelissa Mina tajuaa, kuinka hän ja Dracula voivat elää ikuisesti yhdessä: hän työntää paalun loppuun asti, sydämen läpi, ja leikkaa Draculan pään irti. Draculan sielu vapautuu kirouksesta ja Mina muuttuu takaisin ihmiseksi.

Siis mitä?

Tiedän toki, että vampyyreilla on syvä katkeruus kristinuskoa kohtaan. Vampyyrit edustavat uskonnottomuutta ja siksi vihkivesi ja risti ovat heille kauhistus. Silti on vaikea ymmärtää, että koko tarinassa olisi kyse siitä, kuinka jumalasta hairahtunut sielu saadaan takaisin jumalalle.

Bram Stoker kirjoittama Dracula julkaistiin 1897. Ehkä silloin vielä eksyneen sielun palauttaminen jumalalle oli ainut mahdollinen loppu tarinalle. Uskonnottomuus ei voinut/saanut voittaa. Mitenkähän olisi, jos Bram Stoker kirjoittaisi tarinansa nyt, 2010-luvulla?

Dracula ja kaksi naista, osa 1a: Mina ja rakastunut prinssi

Tämä on ensimmäinen osa analyysistani Francis Ford Coppolan elokuvasta Bram Stokerin Dracula.
Toinen osa on Dracula ja kaksi naista, osa1b: Mina ja eksynyt sielu.
Kolmas osa on Dracula ja kaksi naista, osa 2: Lucy ja hirviö.

Bram Stokerin Draculaa olen vuosia pitänyt yhtenä hienoimpana rakkauselokuvana, jonka olen nähnyt. Draculan rakkaus Elizabethaan yli aikojen koskettaa ja liikuttaa. Voiko hirviömäisessä vampyyrissa olla voimakkaita rakkauden tunteita? Voittaako rakkaus hirviömäisyyden?

Elokuvan alussa Dracula menettää Elizabethansa, joka on tehnyt itsemurhan luullen Draculan kuolleen. Itsemurhan tehneen sielu joutui kadotukseen. Siksi Darcula ei voinut toivoa kohtaavansa Elizabethan uudestaan kuoleman jälkeen. Raivoissaan Dracula kiroaa kirkon ja kristinuskon ja vannoo elävänsä vastaisuudessa vain verellä, koska veri on elämä.

Neljänsadan vuoden kuluttua Dracula löytää Elizabethansa, joka on Jonathan Harkerin kihlattu Mina. Saadakseen Minan kokonaan itselleen, Draculan olisi tehtävä myös Minasta vampyyri. Siihen hän ei pysty, koska rakastaa Minaa liikaa tuomitakseen hänet kuolemaan.

Mina on hyveellisyyden ja kunnollisuuden perikuva. Ystävättärensä Lucyn kanssa hän on kuitenkin kiinnostunut seksuaalisuudesta. Pedanttisten konekirjoitusharjoitusten oheislukemistona hänellä Arabian Nights, joka ei suinkaan kuvituksensa puolesta ollut satukirja. Yhdessä Lucyn kanssa Mina ihmettelee kuvissa olevia rakasteluasentoja. He kääntelevät kirjaa ymmärtääkseen, mitä kuvissa tapahtuu.

Jonathan Harkerin ilmoittaessa matkasta Transylvaniaan omituisen kreivi Draculan luokse nimenomaan Mina haluaa suudella Jonathania. Jonathan ei lähesty Minaa fyysisesti aivan kuin Jonathan ei tuntisi seksuaalista vetovoimaa Minaa kohtaan. Minaa Jonathanin matka järkyttää, sillä hän haluaisi heti naimisiin.

Seksuaaliseen haluun herännyt Mina on Darculalle helppo saalis. Jonathan on poissa, vankina Draculan linnassa, eikä ole viemässä Minaa kynnyksen yli. Mina lumoutuu Draculasta, mutta ei ymmärrä tunteitaan. Draculan ja Minan kohtaamiset ravintolan kabinetissa ovat taianomaisia. Minan nauttiessa aistit herättävää absinttia hän alkaa muistaa aikaisempaa elämäänsä, mutta ei tunnista muistoja omikseen. Dracula on hänestä tuntunut tutulta ensi kohtaamisesta alkaen, mutta hän ei tajua syytä siihen.

Draculan ja Minan kohtaamisissa Dracula on rakastunut prinssi. Dracula elää vain rakkaudelleen, Minalle. Luettuaan kirjeestä Minan matkustaneen Transsylvaniaan Jonathanin luokse Dracula sananmukaisesti itkee silmät päästään. Samalla Minaa varten rakennettu herrasmiehen kuori sulaa pois ja jäljelle jää iljettävä hirviö.

Uuvutusaste 100 %

Tämän päivän uuvutusaste oli 100 %. Näin tehokkaaseen tulokseen päästiin kahdella yhteen pötköön pidetyllä kokouksella. Niiden yhteiskesto oli viisi tuntia. Välillä karkasin syömään. Se ei kuitenkaan ollut rentouttava hetki pöytäkeskustelun aiheen vuoksi. Tiedän asiasta paljon, pöydässä oli sopivasti uusia ihmisiä ja minähän skarppasin.

Kun toinenkin kokous oli ohi, varsinaista työaikaa oli jäljellä vajaa tunti. Huomenna minun olisi jätettävä yksi teksti, mutta en pystynyt keskittymään siihen. Työstin tekstiä kyllä, mutta ei siitä valmista tullut. En jaksanut. Rasittaa ja stressaa.

Lopullinen niitti oli kuitenkin mies, joka on ystäväni ja jota olen rakastanut paljon. Olen saanut hänet innostumaan astrologiasta, siksi hän pyysi minua katsomaan itsensä ja nykyisen rakastettunsa yhteiskarttaa. Selitin sen hänelle. Sitä tehdessäni minusta tuntui kuin minä itse olisin ollut jossain muualla.

Olimme toistemme toiseksi parhaat. Hän on löytänyt sen parhaan ja minä katson vierestä. Annan siunauksen uudelle rakkaudelle selittämällä heidän yhteiskarttansa. Ei, ei minulla ole katkeria fiiliksiä. Olen ihana, järkevä ystävä, joka tukee ystäviään.

En ymmärrä, miten pystyn näin tehokkaasti ohittamaan itseni, omat tunteeni. Miksi hitossa pitää esittää fiksua naista? En minä ole nopea tunteissani. Ne muistavat ja muistuttavat. Siitä mitä oli, mitä olisi voinut olla. Enkä voi olla kysymättä itsekseni, miksi minä en saanut tuollaista rakkautta. Häneltä tai keneltäkään muultakaan. Olen kateellinen, katkera, hylätty, yksinäinen – jos annan tunteilleni vallan. Ehkä hetkeksi teen sen ja sitten jatkan järkevää elämää itseni ulkopuolella.

Sä vaan et ole vielä valmis

Tänään selvisi, miksi miehiä olevat ystäväni kertovat minulle tarinoita naisten kohtaamisesta. Miten mies toimii tilanteessa, mitä sanoo, kuinka käyttäytyy. Ystävieni puheiden kyynisyys sai minut puuskahtamaan: ”Ei ihme että en käy deiteillä”.

”Mutta mehän valmennetaan sua!”
”Sä vaan et ole vielä valmis.”

En taatusti ole. Kaiken valmennuksen jälkeen epäilisin jokaista deittikumppania ammattideittailijaksi, joka vain haluaa taas uuden naisen. Valmennuksessa saamani tiedot veisivät tilanteesta aitouden, spontaaniuden ja jopa kiinnostuksen. Tsekkaisin vain miehen käyttämiä metodeja ja vertailisin niitä oppimaani.

Ystäväni saavat lopettaa valmentamiseni. Valmennuksen tuloksilla ei ole takeita. Heidän elämäänsä pitkään seuranneena tiedän, että ei heilläkään onnista aina. En tarvitse enkä halua valmennusta siitä, mitä keinoja toinen käyttäisi minut hurmatakseen.

Olen romantikko.Naiivisti kuvittelen ja uskon, että rakkauden voi kohdata sattumalta. Uskon, että toiseen voi tutustua ilman harjoiteltua ja järjestettyä teeskentelyä. Koska en käy missään, näitä tutustumismahdollisuuksia on niukalti. Mutta eihän sitä koskaan tiedä …

Kuva elokuvasta In the mood for love.

Prinsessoja kotiovella, missä viipyy prinssi

Viime viikolla kuulin kaksi tarinaa ihmeestä. Molemmissa tarinoissa miehen kotiin tuli prinsessa, pyytämättä ja yllättäen. Molemmissa tarinoissa prinsessasta tuli rakastettu. Toinen mies on ollut suhteessa prinsessansa kanssa jo vuosi, toinen suhde on vielä alkumetreillä.

Sanotaan, että ei prinssi/prinsessa tule kotiin. Väitetään, että on itse oltava aktiivinen löytääkseen rakastetun ja elämänkumppanin. Nykyaikana sen voi tehdä kodissaan käyttäen hyväkseen internetissä olevia lukuisia palveluita. En tarkoita vain deittipalveluja, myös erilaiset pelimaailmat toimivat hyvin tässä asiassa, samoin muut sosiaaliset mediat kuten Facebook. Siellä toinen tarinan miehistä oli ensin tutustunut prinsessaansa. Vain tapaaminen tosielämässä oli puuttunut.

Toinen miehistä on ystäväni. Rakastuneena ja onnellisena hän toivoisi minunkin pääsevän samaan tilaan. Otan hänen toiveensa vakavasti. Ensireaktioni on, että eihän minuun kukaan rakastu. Toinen reaktioni on ihmetys siitä, miten parisuhteessa ollaan. Kolmanneksi aloin pohtia, millaisen parisuhteen haluaisin, mitä edellytyksiä sille asettaisin.

Ensimmäinen edellytys on rakkaus. Odotan, että hän rakastaa minua ja minä häntä. Tämä on vaikeaa. Olen niin tottunut siihen, että minua ei rakasteta, että en tunnista tai ymmärrä, jos joku minua rakastaisikin. Että minä osaisin rakastaa täydesti ja oikeasti, on yhtä problemaattista. Olen suojautunut rakkautta vastaan rakastumalla mahdottomiin miehiin. Näin minun ei ole tarvinnut ottaa vastuuta tunteistani eikä myöskään laittaa niitä koetukselle. Olen tyytynyt omaan rakkaudentunteeseeni vaatimatta toiselta vastarakkautta.

Tällaisen omaan rakkauteen tyytymisen olen päättänyt lopettaa jo jokin aika sitten. Minulla ei ole ollut tilaisuutta testata asiaa todellisessa tilanteessa, mutta ehkä se aika tulee.

Jos olisin parisuhteessa, minun on voitava luottaa kumppaniini. Luottaa siihen, että hän rakastaa minua vielä huomenna ja siihen, että hän ei kaipaile muita naisia. Minun on myös voitava luottaa siihen, että kumppanini on olemassa minua varten. Että hän tukee ja kannustaa minua. Ottaa syliinsä silloin, kun maailma murjoo ja tarvitsen lohdutusta. Ja riemuitsee kanssani silloin kun on syytä juhlaan. Samoja asioita edellytän myös itseltäni.

Haluan myös tuntea oloni turvalliseksi kumppanini kanssa. Tätä on vaikea selittää. Turvallisuus on luottamusta, mutta silti ne ovat aivan eri asioita. Turvallisuus on tietoisuutta siitä, että minun ei enää tarvitse yksin puolustautua maailmaa vastaan. Turvallisuus on myös sitä, että minun ei tarvitse pelätä. Ei kumppaniani eikä maailmaa.

Parisuhde, sen edellytykset ja siinä oleminen, on niin monimutkainen asia, että en sitä yhdessä blogikirjoituksessa pysty käsittelemään. Eikä asiaa muutenkaan voi tyhjentävästi käsitellä. Ei voi sanoa, että tässä on kaikki, mitä parisuhteesta tarvitsee tietää, kaikki, mitä siinä tarvitsee tuntea ja kaikki, mitä siinä tarvitsee kokea. Sellainen mahdotonta eikä siksi olisi totta.

Omalta kannaltani jatkan asian pohtimista.

Jokin on muuttunut, juuri nyt.

Kun painoin 64 kiloa, poikakaverini haukkui minua norsuksi. Lopulta uskoin näyttäväni norsulta. Kun jätin poikakaverini (eri henkilö), otin kaiken syyn niskoilleni. Olinhan antanut kohdella itseäni huonosti. Minä siitä olin vastuussa, ei se, joka käytti hyväkseen kiltteyttäni.

Vuosia uskoin, että en voi olla parisuhteessa, koska pilaan sen kiltteydelläni, joka muuttuu katkeruudeksi jossain vaiheessa. Juoksin rakkautta pakoon. Rakastuin ja olin rakastunut, mutta miehiin, jotka olivat mahdottomia. Parisuhteessa oleviin, julkkiksiin, toisiin rakkautta pelkääviin. Pidin näin huolen siitä, että rakkaussuhdetta ei voinut muodostua.

Jokin on muuttunut, juuri nyt. Olen tyytyväinen itseeni, koska en rakastellut maanantaina. Halu ja muisto halusta polttavat edelleen, mutta mies oli väärä. Hän kuului kategoriaan rakkautta pelkäävät miehet. Mitä minä sellaisella tekisin? Intohimon liekki palaisi muutaman kerran verran, mutta sen laannuttua ei olisi mitään muuta. Tiedän tämän, koska näin meille on käynyt useamman kerran.

En halua enää juosta rakkautta pakoon. Mieluummin juoksen sitä vastaan. Annan itseni rakastua. Kuulostaa ristiriitaiselta verrattuna edelliseen kappaleeseen. Ei se ole. Kyse on siitä, että uskallan olla auki ja avoin. Uskallan myös päättää, ketä rakastan. Uskallan luottaa itseeni. Uskallan luottaa siihen, että minua voi rakastaa. En pelkää enää.

Siellä, missä toinen ei ole

Mitä Kirjastonhoitajatar tekee, kun mies haluaa rakastella hänen kanssaan? No, hän selittää, että ei me voida ja lähettää miehen omaan kotiin. Jälkeenpäin se tietenkin harmittaa ja kuumat tekstarit kulkevat puhelimesta toiseen. Mitään ei tapahdu. Kumpikin pysyy kodissaan, siellä, missä toinen ei ole.

Mies ei ole kuka tahansa vaan rakastettu useiden vuosien aikana. Seksi hänen kanssaan on ollut ihanaa.

Mutta siinä se ongelma onkin. Kirjastonhoitajatar rakastuisi taas kerran. Ja se tarkoittaa kyyneliä ja epävarmuutta, mutta myös satunnaisia onnenhetkiä. Rakastuminenko onnellisin tapahtuma ihmisen elämässä?

Keskeiset asiat vuonna 2009, osa 1

Tulin siihen tulokseen, että paras keino selviytyä alkaneesta vuodesta on katsoa mennyttä vuotta. Sen pohjalta voin sitten suunnitella, mitä haluan tai en halua vuodelta 2010. Vuoteen 2009 mahtui niin paljon, että jaan katsauksen ainakin kahteen osaan, ehkä kolmeenkin ...

Rakkaus ja ihmissuhteet

Vuoden 2009 alkaessa olin rakastanut. Toukokuun lopulla tunsin itseni narriksi, petetyksi ja huijatuksi. Itkulta ei meinannut loppua tulla. Kesälomani aloitin itkien.

Jälleen kerran olen opetellut olemaan tuntematta, toisin sanoen olen opetellut olemaan ystävä tämän ihmisen kanssa. Rakkauteni, pettymykseni ja tuskani siirrän sivuun kohdatessamme. Jollain tavalla voisi sanoa, että olemme nykyään hyviä ystäviä. Se ei kuitenkaan ole aivan totta, sillä emme puhu tapahtuneista asioista mitään. Intensiiviset keskustelumme käsittelevätkin lähes kaikkea muuta paitsi tunteitamme.

Kaljaillat vähenivät huomattavasti. Ystävilläni ei ollut aikaa tavata minua keskustan baareissa. Ei enää perjantaioluita töiden jälkeen. Pettymyksiltä välttyäkseni aloin käydä Painonvartijoiden perjantairyhmässä. Minun olisi ollut mahdollista tavata ystäviäni heidän omissa paikoissaan, mutta emmehän me silloin olisi olleet kahdestaan tai ystäväporukkana puhumassa asioistamme.

Olen tyytyväinen siitä, että kapakassa viettämäni aika ja siellä kuluttamani raha ovat vähentyneet, mutta kaipaan ystäviäni. Pitäisi siis löytää jokin muu sosiaalisen kohtaamisen muoto kuin kaljan kittaaminen. Alkoholi on toiminut tunnelman laukaisijana ja keskustelujen kirvoittajana. Ehkä kahvi tekisi saman?

Juhlat

Järjestin tyttäreni ylioppilasjuhlat perheelle, ystäville ja suvulle. Tyttären isä osallistui juhlien kustannuksiin 12 oluttölkin verran. Lopun iltaa vain itkin, katso kohtaa rakkaus ja ihmissuhteet.

Järjestin tyttärelleni kaverisynttärit. Juhlien ajaksi häivyin Kontulaan ryyppäämään ystävieni kanssa.

Järjestin synttärit itselleni. Vain osa ystävistäni pääsi paikalle, koska olivat järjestäneet itselleen muita menoja juuri siksi päiväksi. On aina niin piristävää huomata olevansa ystävilleen tärkeä. Juhliin tulleiden ystävien kanssa vietimme oikein mukavan illan syöden, juoden kuohuviiniä, keskustellen ja nauraen sekä musiikkia kuunnellen. Sain juhliini myös yllätysvieraan.

Virtuaalielämä

Avauduin ja sulkeuduin. Olin ahkera Facebookissa. Periaatteeni oli, että olen tavannut IRL jokaisen FB-kaverini. Tästä säännöstä poikkesin vain yhden ihmisen kohdalla. Syksyllä tulin siihen tulokseen, että en halua tietää ihmisistä niitä asioita, joita he FB:ssä kertovat. Poistin profiilini. Joitakin ihmisiä - niitä joita en välimatkojen tai muiden syiden vuoksi tapaa – kaipaan. Joistakin ihmisistä olen helpottunut, ettei minun tarvitse enää lukea heidän päivityksiään.

Lisäsin ensimmäisen blogini Blogilistalle tammikuussa. Ensimmäinen blogini alkoi tuntua syksyllä painostavalta. Minua ärsytti se, että blogiani lukevat niin pomoni kuin entinen rakkauden kohteenikin. Koin, etten voi kirjoittaa haluamistani asioista haluamallani tavalla.

Perustin toisen blogin, jota käytän päiväkirjamaisesti. Se ei ole julkinen blogi: lukemiseen tarvitaan salasana eikä se ole Blogilistalla. Tämäkään ei riittänyt. Pitkään pohdin kolmannen blogin perustamista. Lopputuloksena syntyi Kirjastonhoitajatar.

Aluksi tavoitteeni oli kirjoittaa täällä toisaalta kevyemmistä ja toisaalta syvemmin henkilökohtaisista asioista ja nimenomaan nimimerkillä. Niin ei käynyt sillä ensimmäinen blogini vakiintuneine lukijoineen sai tekstini ja aikani. Yritän parantaa tapani, sillä pidän Kirjastonhoitajattarena olemisesta.

Onnellinen loppu on vain keskeneräinen tarina

Silloin tällöin joku kysyy minulta, miksi minulla ei ole miestä. Kerron esimerkin.

Yksi mies kiinnostui minusta. Jutteli ja tuli kaverinsa kanssa pöytääni sisareni luvalla. Minä en ehkä olisi antanut lupaa. Mies ei halunnut käyttää nimeäni vaan piti parin minuutin tuttavuuden perusteella itseään oikeutetuksi keksiä minulle lempinimi. Kaverinsa oli hölöttävä maneerinen naiseniskijä, jolla on aina samat jutut. Aloitti kertomalla vitsejä. Naisiahan pitää naurattaa. Parin typerän vitsin jälkeen sanoin inhoavani vitsejä. Siitäkös hän vasta yltyikin. Hölöttävän kaverin typeryys suututti minua. Samoin se, että se minusta kiinnostunut mies antoi kaverinsa olla äänessä.

Mies lähti tupakalle ja hakemaan lisää juomaa. Kaveri jäi kertomaan vitsejä. Vähemmän ystävälliset kommenttini menivät perille ja hän kysyi haluanko hänen häipyvän. Ilmaisen sen olevan suuri toiveeni ja hän lähti. En jäänyt odottamaan sitä toista vaan lähdin kotiin.

Esimerkistä ilmenee, että olen hyvin torjuva tilanteessa, jossa vastakkainen sukupuoli lähestyy minua tutustumis- tai iskemistarkoituksessa. Kaikki puolustusmekanismini purkautuvat alitajunnasta käytökseeni ja saan hyvin nopeasti miehen kuin miehen karkotettua luotani. En halua olla kohde, objekti, jota tullaan vain iskemään. En halua, että minua lähestytään maneerisesti. En halua, että minua lähestytään!

Voimakkaat defenssini saavat aikaiseksi myös sen, että silloin kun itse olen kiinnostunut jostain miehestä, mitään ei tapahdu. Alan ujostelemaan, en uskalla lähestyä. Eikä toinen osaa lukea ristiriitaisia viestejäni: Tule jo! Uskallapas vaan lähestyä!

En vihaa miehiä. Jotkut parhaista ystävistäni ovat miehiä. Ehkä on pikemmin kyse siitä, että pelkään. En miehiä, vaan sitä, että minuun taas sattuu. En uskalla antaa miehen tutustua minuun. Voisin vaikka rakastua. Eikä siinä voi käydä hyvin.

Otsikko on lainaus elokuvasta Mr & Ms Smith (2005).

Tänään pikkujoulut!

Eilen Painonvartijoissa kehotettiin tekemään mielikuvaharjoituksia haastavista tilanteista. Mielikuvassa laitetaan itse toimimaan haluamallaan tavalla. Jotta halutun roolin oppisi, mielikuvaa tulee toistaa useaan kertaan. Aloin heti tehdä mielikuvaharjoituksia tänään olevasta pikkujoulusta. Aion juoda ja syödä hyvin, nauttia hyvästä seurasta ja pitää hauskaa.

Ehkä Painonvartijoissa ei tarkoitettu aivan tällaista mielikuvaa.

Olisi ehkä pitänyt kysyä, kuinka tämä mielikuvaharjoittelu eroaa haaveilusta ja unelmoinnista. Monesti olen haaveillut sen hetken unelmien miehestä, kuinka toimin, miltä näytän, miten käyttäydyn ja mitä teemme yhdessä. Olen taatusti oppinut roolini, mutta eivät unelmani ole silti aina toteutuneet. Unelmieni mies ei ehkä ole tehnyt omaa mielikuvaharjoitustaan.

Rakkaudessa mielikuvien merkitys on suuri. Yhteinen mielikuva ja unelma elämästä yhdessä ovat parisuhteen kantavia voimia. Kun ne hukataan, niitä voi olla vaikea löytää.

Tästä huolimatta aion pitää pikkujoulussa hauskaa.

Ei seksiä eikä rakkautta

”Eikö sinusta tunnu, että seksuaalisuutesi menee hukkaan?”, kysyi ystäväni minulta. Kysymyksellään hän ihmetteli sitä, että elän ilman miestä. En edes etsi miestä itselleni.

Minun oli vaikea vastata kysymykseen. Kiertelin ja kaartelin. Selittelin, että ilman seksiä voi elää, että kaikessa ei ole kysymys seksistä. Sanoin, että seksitön ja miehetön elämäni on tietoinen valintani. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulta puuttuisivat seksihalut. Rakkautta kaipaan minäkin, mutta en uskalla sitä kohdata. Elämäntapani suojelee minua epätoivolta, tasapainottomuudelta, masennukselta, vihalta, mustasukkaisuudelta, itseni syrjäyttämiseltä, loukatuksi ja haavoitetuksi tulemiselta. Samalla suljen pois hellyyden, ihon kosketuksen ja läheisyyden, turvallisuuden, luottamuksen ja rakkauden.

Erikoisalaani ovat olleet epäonnistuneet ja epätoivoiset rakkaussuhteet. Olen rakastunut väärään ihmiseen, olen rakastanut liikaa, olen rakastanut yksipuolisesti. Olen rakastanut itseni kustannuksella, jolloin lopputuloksena on vain katkeruus.

Olen tyytyväinen nykyiseen tasapaksuun ja yllätyksettömään elämääni. Totesin Painonvartijoissa eilen sisarelleni, että se on laihtumiseni tärkein edellytys. Jos nyt rakastuisin, suistuisin tasapanostani ja kadottaisin elämäni hallinnan.

Minun on vaikea uskoa intohimoiseen, onnelliseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen. Onko sellaista edes olemassa? Minulle?