Vaikuttaa siltä, että päivähoroskooppi yksin olevalle on hämmentänyt Kirjastonhoitajattaren lukijoita. Kuin Kirjastonhoitajatar olisi mennyt sekaisin ja ryhtynyt kirjoittamaan tolkutonta soopaa.
Sitä se onkin. Mutta horoskooppien takana on vankka vakaumus. Ei, en usko horoskooppeihin. Tai ehkä vähän, mutta olisi typerää antaa horoskooppien ja astrologian sanella elämäänsä. Siksi horoskoopissa yksin olevalle ei ole eroteltu eri aurinkomerkkejä, vaan kaikille on yksi ja sama horoskooppi.
Olen kovin kyllästynyt erilaisten astrologisten palvelujen horoskooppeihin, joissa aina luvataan kohtaamista maailman ihanimman ihmisen kanssa. Lisäksi uskotellaan, että juuri tänään sinua kositaan ja kaikki sujuu upeasti, jos olet parisuhteessa. Ei elämä niin mene, minun ainakaan.
Parisuhde ei ole onnen edellytys, olotila ja täyttymys ja mitta. Onnen lähtökohtana on oma suhtautuminen asioihin.
Toisen ihmisen kanssa voi olla ja saa olla onnellinen. Toinen ihminen voi tuntua itsen puuttuvalta osalta. Mutta hyvän ja onnellisen elämän voi elää ilman parisuhdetta.
Parisuhteiden merkitys on suuri kulttuurissamme. Yksin olevista käytetyt nimitykset ovat usein negaatioita, kuten esimerkiksi sinkku. Pidän eniten sanoista vanhapiika ja vanhapoika, koska ne kuvaavat itsenäisiä ja itsellisiä ihmisiä. Toinen syy pitää sanoista vanhapiika ja vanhapoika on etuliite vanha.
Otsikossa käytän kuitenkin termiä yksin oleva, koska en keksinyt parempaa. Jos sellaisen keksin, niin vaihdan heti sen kömpelön yksin olevan tilalle.
Kirjoitan joka päivä pienen horoskoopin, koska niiden kirjoittaminen on kivaa. Lisäksi niiden kirjoittaminen on osa kuvitteellinen elämä –projektiani.
Olen harrastanut astrologiaa 37 vuotta. Voi jopa olla, että hyödynnän jutuissa tietämystäni. Enimmäkseen kyse on samasta kuin lehtien horoskoopeissa eli hyvästä viihteestä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhteet. Näytä kaikki tekstit
torstai 22. huhtikuuta 2010
maanantai 22. helmikuuta 2010
Maanantaijuttuja
Tyytyisinkö suhteeseen, jossa toinen olisi minun vain kerran viikossa tai kerran kuukaudessa? Muuta sitoutumista toiseen ei olisi, kuin säännöllisyys ja tuttu kumppani.
Vastaus on ei, ei missään tapauksessa! Kohtaaminen kerran kuukaudessa ei riitä minulle, vaikka toinen olisi maailman ihanin mies. Tuollainen suhde synnyttää tyytymättömyyttä, riittämättömyyttä ja epävarmuutta. Rakkaudesta siinä ei voi puhua, koska sitoutuminen toiseen puuttuu. Tunnen itseäni sen verran, että minä voisin kuvitella rakastavani, mutta heräisin harhasta jossain vaiheessa. Mitä pikemmin, sen parempi.
En myöskään pystyisi ottamaan itselleni miestä tavan vuoksi, jos en häntä rakastaisi. Suhteessa pitäisi olla myös intohimoa. Jos toinen olisi vain sitä varten, että on kiva kun siinä on joku, ei hommasta tule mitään.
Minulla ei ole tarvetta sitoutua enkä kaipaa parisuhdetta hinnalla millä hyvänsä. En lähde kapakkaan tai minnekään muuallekaan iskemään miehiä. Yhden yön jutut eivät minua kiinnosta. Vaikka se kuinka olisi keino tutustua toiseen, ainakin niin väitetään.
Kysyn vaan, että kuinka toiseen tutustutaan olemalla humalassa? Kuinka silloin nautitaan seksistä, kun keho ei pysty reagoimaan humalatilassaan mihinkään? Mitä järkeä sellaisessa tutustumistavassa on? Ja kuka pystyy istumaan kapakassa selvin päin?
Suhtautumistapani aggressiivisuus johtuu siitä, että on maanantai. Sain taas kuulla miespuolisten ystävieni juttuja viikonlopusta. Kuunnellessani heitä toivoin, että jossain on ihania miehiä, jotka rakastavat ja kunnioittavat naistaan. Missähän sellaisia olisi?
Vastaus on ei, ei missään tapauksessa! Kohtaaminen kerran kuukaudessa ei riitä minulle, vaikka toinen olisi maailman ihanin mies. Tuollainen suhde synnyttää tyytymättömyyttä, riittämättömyyttä ja epävarmuutta. Rakkaudesta siinä ei voi puhua, koska sitoutuminen toiseen puuttuu. Tunnen itseäni sen verran, että minä voisin kuvitella rakastavani, mutta heräisin harhasta jossain vaiheessa. Mitä pikemmin, sen parempi.
En myöskään pystyisi ottamaan itselleni miestä tavan vuoksi, jos en häntä rakastaisi. Suhteessa pitäisi olla myös intohimoa. Jos toinen olisi vain sitä varten, että on kiva kun siinä on joku, ei hommasta tule mitään.
Minulla ei ole tarvetta sitoutua enkä kaipaa parisuhdetta hinnalla millä hyvänsä. En lähde kapakkaan tai minnekään muuallekaan iskemään miehiä. Yhden yön jutut eivät minua kiinnosta. Vaikka se kuinka olisi keino tutustua toiseen, ainakin niin väitetään.
Kysyn vaan, että kuinka toiseen tutustutaan olemalla humalassa? Kuinka silloin nautitaan seksistä, kun keho ei pysty reagoimaan humalatilassaan mihinkään? Mitä järkeä sellaisessa tutustumistavassa on? Ja kuka pystyy istumaan kapakassa selvin päin?
Suhtautumistapani aggressiivisuus johtuu siitä, että on maanantai. Sain taas kuulla miespuolisten ystävieni juttuja viikonlopusta. Kuunnellessani heitä toivoin, että jossain on ihania miehiä, jotka rakastavat ja kunnioittavat naistaan. Missähän sellaisia olisi?
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Prinsessoja kotiovella, missä viipyy prinssi
Viime viikolla kuulin kaksi tarinaa ihmeestä. Molemmissa tarinoissa miehen kotiin tuli prinsessa, pyytämättä ja yllättäen. Molemmissa tarinoissa prinsessasta tuli rakastettu. Toinen mies on ollut suhteessa prinsessansa kanssa jo vuosi, toinen suhde on vielä alkumetreillä.
Sanotaan, että ei prinssi/prinsessa tule kotiin. Väitetään, että on itse oltava aktiivinen löytääkseen rakastetun ja elämänkumppanin. Nykyaikana sen voi tehdä kodissaan käyttäen hyväkseen internetissä olevia lukuisia palveluita. En tarkoita vain deittipalveluja, myös erilaiset pelimaailmat toimivat hyvin tässä asiassa, samoin muut sosiaaliset mediat kuten Facebook. Siellä toinen tarinan miehistä oli ensin tutustunut prinsessaansa. Vain tapaaminen tosielämässä oli puuttunut.
Toinen miehistä on ystäväni. Rakastuneena ja onnellisena hän toivoisi minunkin pääsevän samaan tilaan. Otan hänen toiveensa vakavasti. Ensireaktioni on, että eihän minuun kukaan rakastu. Toinen reaktioni on ihmetys siitä, miten parisuhteessa ollaan. Kolmanneksi aloin pohtia, millaisen parisuhteen haluaisin, mitä edellytyksiä sille asettaisin.
Ensimmäinen edellytys on rakkaus. Odotan, että hän rakastaa minua ja minä häntä. Tämä on vaikeaa. Olen niin tottunut siihen, että minua ei rakasteta, että en tunnista tai ymmärrä, jos joku minua rakastaisikin. Että minä osaisin rakastaa täydesti ja oikeasti, on yhtä problemaattista. Olen suojautunut rakkautta vastaan rakastumalla mahdottomiin miehiin. Näin minun ei ole tarvinnut ottaa vastuuta tunteistani eikä myöskään laittaa niitä koetukselle. Olen tyytynyt omaan rakkaudentunteeseeni vaatimatta toiselta vastarakkautta.
Tällaisen omaan rakkauteen tyytymisen olen päättänyt lopettaa jo jokin aika sitten. Minulla ei ole ollut tilaisuutta testata asiaa todellisessa tilanteessa, mutta ehkä se aika tulee.
Jos olisin parisuhteessa, minun on voitava luottaa kumppaniini. Luottaa siihen, että hän rakastaa minua vielä huomenna ja siihen, että hän ei kaipaile muita naisia. Minun on myös voitava luottaa siihen, että kumppanini on olemassa minua varten. Että hän tukee ja kannustaa minua. Ottaa syliinsä silloin, kun maailma murjoo ja tarvitsen lohdutusta. Ja riemuitsee kanssani silloin kun on syytä juhlaan. Samoja asioita edellytän myös itseltäni.
Haluan myös tuntea oloni turvalliseksi kumppanini kanssa. Tätä on vaikea selittää. Turvallisuus on luottamusta, mutta silti ne ovat aivan eri asioita. Turvallisuus on tietoisuutta siitä, että minun ei enää tarvitse yksin puolustautua maailmaa vastaan. Turvallisuus on myös sitä, että minun ei tarvitse pelätä. Ei kumppaniani eikä maailmaa.
Parisuhde, sen edellytykset ja siinä oleminen, on niin monimutkainen asia, että en sitä yhdessä blogikirjoituksessa pysty käsittelemään. Eikä asiaa muutenkaan voi tyhjentävästi käsitellä. Ei voi sanoa, että tässä on kaikki, mitä parisuhteesta tarvitsee tietää, kaikki, mitä siinä tarvitsee tuntea ja kaikki, mitä siinä tarvitsee kokea. Sellainen mahdotonta eikä siksi olisi totta.
Omalta kannaltani jatkan asian pohtimista.
Sanotaan, että ei prinssi/prinsessa tule kotiin. Väitetään, että on itse oltava aktiivinen löytääkseen rakastetun ja elämänkumppanin. Nykyaikana sen voi tehdä kodissaan käyttäen hyväkseen internetissä olevia lukuisia palveluita. En tarkoita vain deittipalveluja, myös erilaiset pelimaailmat toimivat hyvin tässä asiassa, samoin muut sosiaaliset mediat kuten Facebook. Siellä toinen tarinan miehistä oli ensin tutustunut prinsessaansa. Vain tapaaminen tosielämässä oli puuttunut.
Toinen miehistä on ystäväni. Rakastuneena ja onnellisena hän toivoisi minunkin pääsevän samaan tilaan. Otan hänen toiveensa vakavasti. Ensireaktioni on, että eihän minuun kukaan rakastu. Toinen reaktioni on ihmetys siitä, miten parisuhteessa ollaan. Kolmanneksi aloin pohtia, millaisen parisuhteen haluaisin, mitä edellytyksiä sille asettaisin.
Ensimmäinen edellytys on rakkaus. Odotan, että hän rakastaa minua ja minä häntä. Tämä on vaikeaa. Olen niin tottunut siihen, että minua ei rakasteta, että en tunnista tai ymmärrä, jos joku minua rakastaisikin. Että minä osaisin rakastaa täydesti ja oikeasti, on yhtä problemaattista. Olen suojautunut rakkautta vastaan rakastumalla mahdottomiin miehiin. Näin minun ei ole tarvinnut ottaa vastuuta tunteistani eikä myöskään laittaa niitä koetukselle. Olen tyytynyt omaan rakkaudentunteeseeni vaatimatta toiselta vastarakkautta.
Tällaisen omaan rakkauteen tyytymisen olen päättänyt lopettaa jo jokin aika sitten. Minulla ei ole ollut tilaisuutta testata asiaa todellisessa tilanteessa, mutta ehkä se aika tulee.
Jos olisin parisuhteessa, minun on voitava luottaa kumppaniini. Luottaa siihen, että hän rakastaa minua vielä huomenna ja siihen, että hän ei kaipaile muita naisia. Minun on myös voitava luottaa siihen, että kumppanini on olemassa minua varten. Että hän tukee ja kannustaa minua. Ottaa syliinsä silloin, kun maailma murjoo ja tarvitsen lohdutusta. Ja riemuitsee kanssani silloin kun on syytä juhlaan. Samoja asioita edellytän myös itseltäni.
Haluan myös tuntea oloni turvalliseksi kumppanini kanssa. Tätä on vaikea selittää. Turvallisuus on luottamusta, mutta silti ne ovat aivan eri asioita. Turvallisuus on tietoisuutta siitä, että minun ei enää tarvitse yksin puolustautua maailmaa vastaan. Turvallisuus on myös sitä, että minun ei tarvitse pelätä. Ei kumppaniani eikä maailmaa.
Parisuhde, sen edellytykset ja siinä oleminen, on niin monimutkainen asia, että en sitä yhdessä blogikirjoituksessa pysty käsittelemään. Eikä asiaa muutenkaan voi tyhjentävästi käsitellä. Ei voi sanoa, että tässä on kaikki, mitä parisuhteesta tarvitsee tietää, kaikki, mitä siinä tarvitsee tuntea ja kaikki, mitä siinä tarvitsee kokea. Sellainen mahdotonta eikä siksi olisi totta.
Omalta kannaltani jatkan asian pohtimista.
perjantai 22. tammikuuta 2010
Jokin on muuttunut, juuri nyt.
Kun painoin 64 kiloa, poikakaverini haukkui minua norsuksi. Lopulta uskoin näyttäväni norsulta. Kun jätin poikakaverini (eri henkilö), otin kaiken syyn niskoilleni. Olinhan antanut kohdella itseäni huonosti. Minä siitä olin vastuussa, ei se, joka käytti hyväkseen kiltteyttäni.
Vuosia uskoin, että en voi olla parisuhteessa, koska pilaan sen kiltteydelläni, joka muuttuu katkeruudeksi jossain vaiheessa. Juoksin rakkautta pakoon. Rakastuin ja olin rakastunut, mutta miehiin, jotka olivat mahdottomia. Parisuhteessa oleviin, julkkiksiin, toisiin rakkautta pelkääviin. Pidin näin huolen siitä, että rakkaussuhdetta ei voinut muodostua.
Jokin on muuttunut, juuri nyt. Olen tyytyväinen itseeni, koska en rakastellut maanantaina. Halu ja muisto halusta polttavat edelleen, mutta mies oli väärä. Hän kuului kategoriaan rakkautta pelkäävät miehet. Mitä minä sellaisella tekisin? Intohimon liekki palaisi muutaman kerran verran, mutta sen laannuttua ei olisi mitään muuta. Tiedän tämän, koska näin meille on käynyt useamman kerran.
En halua enää juosta rakkautta pakoon. Mieluummin juoksen sitä vastaan. Annan itseni rakastua. Kuulostaa ristiriitaiselta verrattuna edelliseen kappaleeseen. Ei se ole. Kyse on siitä, että uskallan olla auki ja avoin. Uskallan myös päättää, ketä rakastan. Uskallan luottaa itseeni. Uskallan luottaa siihen, että minua voi rakastaa. En pelkää enää.
Vuosia uskoin, että en voi olla parisuhteessa, koska pilaan sen kiltteydelläni, joka muuttuu katkeruudeksi jossain vaiheessa. Juoksin rakkautta pakoon. Rakastuin ja olin rakastunut, mutta miehiin, jotka olivat mahdottomia. Parisuhteessa oleviin, julkkiksiin, toisiin rakkautta pelkääviin. Pidin näin huolen siitä, että rakkaussuhdetta ei voinut muodostua.
Jokin on muuttunut, juuri nyt. Olen tyytyväinen itseeni, koska en rakastellut maanantaina. Halu ja muisto halusta polttavat edelleen, mutta mies oli väärä. Hän kuului kategoriaan rakkautta pelkäävät miehet. Mitä minä sellaisella tekisin? Intohimon liekki palaisi muutaman kerran verran, mutta sen laannuttua ei olisi mitään muuta. Tiedän tämän, koska näin meille on käynyt useamman kerran.
En halua enää juosta rakkautta pakoon. Mieluummin juoksen sitä vastaan. Annan itseni rakastua. Kuulostaa ristiriitaiselta verrattuna edelliseen kappaleeseen. Ei se ole. Kyse on siitä, että uskallan olla auki ja avoin. Uskallan myös päättää, ketä rakastan. Uskallan luottaa itseeni. Uskallan luottaa siihen, että minua voi rakastaa. En pelkää enää.
lauantai 5. joulukuuta 2009
Onnellinen loppu on vain keskeneräinen tarina
Silloin tällöin joku kysyy minulta, miksi minulla ei ole miestä. Kerron esimerkin.
Yksi mies kiinnostui minusta. Jutteli ja tuli kaverinsa kanssa pöytääni sisareni luvalla. Minä en ehkä olisi antanut lupaa. Mies ei halunnut käyttää nimeäni vaan piti parin minuutin tuttavuuden perusteella itseään oikeutetuksi keksiä minulle lempinimi. Kaverinsa oli hölöttävä maneerinen naiseniskijä, jolla on aina samat jutut. Aloitti kertomalla vitsejä. Naisiahan pitää naurattaa. Parin typerän vitsin jälkeen sanoin inhoavani vitsejä. Siitäkös hän vasta yltyikin. Hölöttävän kaverin typeryys suututti minua. Samoin se, että se minusta kiinnostunut mies antoi kaverinsa olla äänessä.
Mies lähti tupakalle ja hakemaan lisää juomaa. Kaveri jäi kertomaan vitsejä. Vähemmän ystävälliset kommenttini menivät perille ja hän kysyi haluanko hänen häipyvän. Ilmaisen sen olevan suuri toiveeni ja hän lähti. En jäänyt odottamaan sitä toista vaan lähdin kotiin.
Esimerkistä ilmenee, että olen hyvin torjuva tilanteessa, jossa vastakkainen sukupuoli lähestyy minua tutustumis- tai iskemistarkoituksessa. Kaikki puolustusmekanismini purkautuvat alitajunnasta käytökseeni ja saan hyvin nopeasti miehen kuin miehen karkotettua luotani. En halua olla kohde, objekti, jota tullaan vain iskemään. En halua, että minua lähestytään maneerisesti. En halua, että minua lähestytään!
Voimakkaat defenssini saavat aikaiseksi myös sen, että silloin kun itse olen kiinnostunut jostain miehestä, mitään ei tapahdu. Alan ujostelemaan, en uskalla lähestyä. Eikä toinen osaa lukea ristiriitaisia viestejäni: Tule jo! Uskallapas vaan lähestyä!
En vihaa miehiä. Jotkut parhaista ystävistäni ovat miehiä. Ehkä on pikemmin kyse siitä, että pelkään. En miehiä, vaan sitä, että minuun taas sattuu. En uskalla antaa miehen tutustua minuun. Voisin vaikka rakastua. Eikä siinä voi käydä hyvin.
Otsikko on lainaus elokuvasta Mr & Ms Smith (2005).
Yksi mies kiinnostui minusta. Jutteli ja tuli kaverinsa kanssa pöytääni sisareni luvalla. Minä en ehkä olisi antanut lupaa. Mies ei halunnut käyttää nimeäni vaan piti parin minuutin tuttavuuden perusteella itseään oikeutetuksi keksiä minulle lempinimi. Kaverinsa oli hölöttävä maneerinen naiseniskijä, jolla on aina samat jutut. Aloitti kertomalla vitsejä. Naisiahan pitää naurattaa. Parin typerän vitsin jälkeen sanoin inhoavani vitsejä. Siitäkös hän vasta yltyikin. Hölöttävän kaverin typeryys suututti minua. Samoin se, että se minusta kiinnostunut mies antoi kaverinsa olla äänessä.
Mies lähti tupakalle ja hakemaan lisää juomaa. Kaveri jäi kertomaan vitsejä. Vähemmän ystävälliset kommenttini menivät perille ja hän kysyi haluanko hänen häipyvän. Ilmaisen sen olevan suuri toiveeni ja hän lähti. En jäänyt odottamaan sitä toista vaan lähdin kotiin.
Esimerkistä ilmenee, että olen hyvin torjuva tilanteessa, jossa vastakkainen sukupuoli lähestyy minua tutustumis- tai iskemistarkoituksessa. Kaikki puolustusmekanismini purkautuvat alitajunnasta käytökseeni ja saan hyvin nopeasti miehen kuin miehen karkotettua luotani. En halua olla kohde, objekti, jota tullaan vain iskemään. En halua, että minua lähestytään maneerisesti. En halua, että minua lähestytään!
Voimakkaat defenssini saavat aikaiseksi myös sen, että silloin kun itse olen kiinnostunut jostain miehestä, mitään ei tapahdu. Alan ujostelemaan, en uskalla lähestyä. Eikä toinen osaa lukea ristiriitaisia viestejäni: Tule jo! Uskallapas vaan lähestyä!
En vihaa miehiä. Jotkut parhaista ystävistäni ovat miehiä. Ehkä on pikemmin kyse siitä, että pelkään. En miehiä, vaan sitä, että minuun taas sattuu. En uskalla antaa miehen tutustua minuun. Voisin vaikka rakastua. Eikä siinä voi käydä hyvin.
Otsikko on lainaus elokuvasta Mr & Ms Smith (2005).
perjantai 27. marraskuuta 2009
Tänään pikkujoulut!
Eilen Painonvartijoissa kehotettiin tekemään mielikuvaharjoituksia haastavista tilanteista. Mielikuvassa laitetaan itse toimimaan haluamallaan tavalla. Jotta halutun roolin oppisi, mielikuvaa tulee toistaa useaan kertaan. Aloin heti tehdä mielikuvaharjoituksia tänään olevasta pikkujoulusta. Aion juoda ja syödä hyvin, nauttia hyvästä seurasta ja pitää hauskaa.
Ehkä Painonvartijoissa ei tarkoitettu aivan tällaista mielikuvaa.
Olisi ehkä pitänyt kysyä, kuinka tämä mielikuvaharjoittelu eroaa haaveilusta ja unelmoinnista. Monesti olen haaveillut sen hetken unelmien miehestä, kuinka toimin, miltä näytän, miten käyttäydyn ja mitä teemme yhdessä. Olen taatusti oppinut roolini, mutta eivät unelmani ole silti aina toteutuneet. Unelmieni mies ei ehkä ole tehnyt omaa mielikuvaharjoitustaan.
Rakkaudessa mielikuvien merkitys on suuri. Yhteinen mielikuva ja unelma elämästä yhdessä ovat parisuhteen kantavia voimia. Kun ne hukataan, niitä voi olla vaikea löytää.
Tästä huolimatta aion pitää pikkujoulussa hauskaa.
Ehkä Painonvartijoissa ei tarkoitettu aivan tällaista mielikuvaa.
Olisi ehkä pitänyt kysyä, kuinka tämä mielikuvaharjoittelu eroaa haaveilusta ja unelmoinnista. Monesti olen haaveillut sen hetken unelmien miehestä, kuinka toimin, miltä näytän, miten käyttäydyn ja mitä teemme yhdessä. Olen taatusti oppinut roolini, mutta eivät unelmani ole silti aina toteutuneet. Unelmieni mies ei ehkä ole tehnyt omaa mielikuvaharjoitustaan.
Rakkaudessa mielikuvien merkitys on suuri. Yhteinen mielikuva ja unelma elämästä yhdessä ovat parisuhteen kantavia voimia. Kun ne hukataan, niitä voi olla vaikea löytää.
Tästä huolimatta aion pitää pikkujoulussa hauskaa.
maanantai 23. marraskuuta 2009
Vielä kerran
- Olen ajatellut, että voisin tavata sua vielä yhden kerran, lounaalla tai kahvilla. Antaisin sen sormuksen, jonka sulle ostin. Mutta Helsinkiin en tule.
- Ai että minä matkustaisin Englantiin yhtä kahvihetkeä varten? Luuletko tosiaan, että haluan sormuksen muistuttamaan siitä, mitä olisi voinut olla? Sitä paitsi, itkisin kuitenkin koko ajan.
- Ai että minä matkustaisin Englantiin yhtä kahvihetkeä varten? Luuletko tosiaan, että haluan sormuksen muistuttamaan siitä, mitä olisi voinut olla? Sitä paitsi, itkisin kuitenkin koko ajan.
lauantai 21. marraskuuta 2009
Ei seksiä eikä rakkautta
”Eikö sinusta tunnu, että seksuaalisuutesi menee hukkaan?”, kysyi ystäväni minulta. Kysymyksellään hän ihmetteli sitä, että elän ilman miestä. En edes etsi miestä itselleni.
Erikoisalaani ovat olleet epäonnistuneet ja epätoivoiset rakkaussuhteet. Olen rakastunut väärään ihmiseen, olen rakastanut liikaa, olen rakastanut yksipuolisesti. Olen rakastanut itseni kustannuksella, jolloin lopputuloksena on vain katkeruus.
Olen tyytyväinen nykyiseen tasapaksuun ja yllätyksettömään elämääni. Totesin Painonvartijoissa eilen sisarelleni, että se on laihtumiseni tärkein edellytys. Jos nyt rakastuisin, suistuisin tasapanostani ja kadottaisin elämäni hallinnan.
Minun on vaikea uskoa intohimoiseen, onnelliseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen. Onko sellaista edes olemassa? Minulle?
Minun oli vaikea vastata kysymykseen. Kiertelin ja kaartelin. Selittelin, että ilman seksiä voi elää, että kaikessa ei ole kysymys seksistä. Sanoin, että seksitön ja miehetön elämäni on tietoinen valintani. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulta puuttuisivat seksihalut. Rakkautta kaipaan minäkin, mutta en uskalla sitä kohdata. Elämäntapani suojelee minua epätoivolta, tasapainottomuudelta, masennukselta, vihalta, mustasukkaisuudelta, itseni syrjäyttämiseltä, loukatuksi ja haavoitetuksi tulemiselta. Samalla suljen pois hellyyden, ihon kosketuksen ja läheisyyden, turvallisuuden, luottamuksen ja rakkauden.
Olen tyytyväinen nykyiseen tasapaksuun ja yllätyksettömään elämääni. Totesin Painonvartijoissa eilen sisarelleni, että se on laihtumiseni tärkein edellytys. Jos nyt rakastuisin, suistuisin tasapanostani ja kadottaisin elämäni hallinnan.
Minun on vaikea uskoa intohimoiseen, onnelliseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen. Onko sellaista edes olemassa? Minulle?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
