torstai 12. elokuuta 2010

Talo meren rannalla

Olen aina ajatellut, että järvi kuvastaa mieleni maisemaa paremmin kuin meri. Ja jos haaveilisin omakotitalosta tai mökistä (mitä en tee), se sijaitsisi järven rannalla. On kuitenkin yksi merenrantahuvila, jossa voisin asua.

Kuvitteellisessa elämässäni voin asua merenrantahuvilassa, joka on yhtä kuvitteellinen. Oikeasti huvilassa asuu kuuluisa näytelmäkirjailija Erica Barry eikä hänkään asu siinä oikeasti. En ole varma, miltä talo näyttää ulkopäin. Sen sijaan elokuvassa Jotain annettavaa (Something's Gotta Give) on runsaasti sisäkuvia huvilasta.

Sisustuksen kauneus on lumoavaa ja se saa huokaisemaan kaipauksesta. Kunpa minäkin saisin asua noin kauniissa ympäristössä. Pidän kovasti Erican makuuhuoneesta, joka on myös hänen työhuoneensa. Se, että Ericalla on samanlainen työtuoli kuin Muumipapalla 90-luvun piirretyssä animaatiosarjassa, ilahduttaa mieltäni joka kerta. Sitä paitsi minäkin kirjoitan makuuhuoneessa, joka tosin on myös olohuoneeni.

Erican merenrantahuvila on ihastuttanut muitakin kuin minua. Valokuvia talosta ja sisustuksesta löytyy googlettamalla paljon, mutta on merkillistä, ettei niissä ole ihmisiä. Mikä on talo ilman ihmisiä? Siksi esittelen kuvitteellisen elämäni kuvitteellisen merenrantahuvilani YouTubesta löytämälläni videolla, jossa elokuva esitellään Pretendersin Don’t get me wrongin tahdittamilla still-kuvilla.

Parhaan vaikutelman saa kuitenkin katsomalla elokuva Jotain annettavaa.

3 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Merenrantahuvila tai edes -mökki on selkeytynyt minunkin haaveisini. Jos siis haluaisin mökin, en ole ihan vakuuttunut siitä asiasta. Mutta ehkä laina-/vuokramökki meren rannalla olisi sopiva vaihtoehto.
Kyllä minä tuossa elokuvan talossa viihtyisin, ihan ilman muita ihmisiä.

Tuossa kuvassa oleva divaani on ollut haaveeni jo pitkään. Mittailen ja mallailen, mahtuisiko sellainen nykyiseen kotiini.

Jostain syystä en pitänyt kuitenkaan tuosta elokuvasta. Olen sen kaksi kertaa nähnyt (toisella kerralla taisin jättää katsomisen kesken), mutta joku siinä tökkii. Vaikka siinä on lempinäyttelijöitäni ihan monin kappalein!

Kirjastonhoitajatar kirjoitti...

Elokuvassa tökkii ainakin se, että Erica ei valitse komeaa nuorta lääkäriä kuin lohdutukseksi. Sitä kautta elokuvan sisällöksi tuleekin, kuinka yli kuuskymppinen naistenmies kesytetään.

Kuvaus siitä, kuinka Erica itkee petyttyään rakkaudessa, on hauska ja riipaiseva ja niin parantava. Itkeminen ja kirjoittaminen toimii minullakin sydänsuruissa. Siis silloin joskus, kun niitä oli.

Birgitta kirjoitti...

Mä ihan ajattelin nähtyäni etusivusi, että onpa sulla upea koti. Ihan totta.

Oi mikä kuva ja mikä huone. Tuolla olisi ihana kirjoittaa ja olla. Riittävästi tilaa hengittää ja rauhaisa fiilis.

Ottaisin mielelläni tuon huoneen kaupunkikotiin tai sitten tuo ehdotettu vuokramökki kävisi. Omaa mökkiä en kaipaa, en halua sitä vaivaa mitä huvilan/mökin kunnostukseen joutuu tekemään. Tai sitten pitäisi olla niin suuri omaisiuus, että voisi palkata talonmiehen =)

Järvi vai meri? Ehkä mieluummin järvi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...