sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kirja elokuvaksi

Harmittaa viimeöinen elokuva The Sound of Thunder, vaikka katsoin sen vain silloin tällöin vilkulemalla. Tein kaikkea muuta siinä samalla, ei kai sitä vain yhteen asiaan voi keskittyä. Ensivilkaisulla näin, että mistään laatuleffasta ei ollut kyse.

Itse tarinassa olisi ollut aineksia enempään. Lopputeksteistä sitten paljastuikin, että elokuvan taustalla oli Ray Bradburyn samanniminen novelli vuodelta 1952. En ole tätä Bradburyn novellia lukenut, mutta Wikipedian selostuksen mukaan se on paljon synkempi kuin elokuva.

Kummassakin järjestetään aikasafareja, joissa matkataan dinosaurusten aikaan tarkoituksena niiden tappaminen. Aikamatkailuun liittyy riski tulevaisuuden muuttamisesta ja safariin osallistujia varoitetaan poikkeamasta polulta ja heitä kielletään ottamasta mitään menneisyydestä mukaansa. Jotain tapahtuu, tulevaisuus muuttuu.

Elokuvassa tulevaisuus muuttui aika-aalloissa. Jokaisessa aika-aallossa muuttui tietty evoluution vaihe alkaen vähemmän kehittyneistä elämänmuodoista. Hieno idea, josta olisi voinut saada paljon enemmän irti kuin mitä elokuvassa oli tehty. Miksi ei panostettu tähän älylliseen ongelmaan ja sen ratkaisuun, miksi piti marssittaa katsojan silmien eteen kaikenmaailman hirviöitä shokkiefekteineen? Miksi pitää latistaa kun voisi kohottaa?

Ray Bradburyn novellien ja romaanien filmatisoinneista kuuluisin ja paras lienee Francoise Truffaut’n ohjaama Fahrenheit 451. Muistan seuranneeni kohteliaan kiinnostuneena Marsin aikakirjat –tv-sarjaa, koska se oli niin kummallinen. Muutama viikko sitten televisiosta tuli Paha saapuu portin taa elokuvana. Hieno kirja, jonka aavemaista, uhkaavaa ja salaperäistä tunnelmaa elokuva ei pystynyt täysin tavoittamaan.

Joskus tuntuu, että eikö se riitä, että romaanin tai novellin tarina on hyvä. Pitääkö siitä tehdä vielä elokuvakin? Eivätkö ihmiset pysty itse näkemään mielessään tarinan tapahtumat, paikat ja ihmiset? Uskon, että joitakin kirjoja tehdään elokuviksi, koska ne ovat tehneet voimakkaan vaikutuksen ohjaajaan ja tuottajaan. Ja onhan se hienoa, että hyvä kirja tulee tunnetuksi ja ehkä luetuksikin elokuvan kautta. Hyvä kirja kohtaa hyvän elokuvan mm. Sormuksen ritareissa, joka lienee myös trilogian uskollisin filmatisointi.

Ihme juttu sen sijaan ovat huonot kirjat, joista tehdään hyviä elokuvia ja huonot kirjat, joista tehdään huonoja elokuvia. Edellisistä esimerkiksi käy Tappajahai ja jälkimmäisistä Twilight-saga. Tappajahaisssa Spielberg näki varmaan hyvän lähtökohdan seikkailulle ja tarinalle, vaikka kirja oli ihan surkea. Kyyninen näkemykseni on, että Twilightissa tuottajat näkivät hyvän keinon ansaita rahaa, vaikka kirjojen lukeminen vaatii aikamoista päättäväisyyttä.

torstai 2. joulukuuta 2010

In the Mood for Love

Heinäkuussa 2001 sai ensiesityksensä Suomessa elokuva, jota en silloin käynyt katsomassa. Luin ylistävät arvostelut, kuuntelin katsojien haltioituneita kehuja enkä silti mennyt elokuvateatteriin sitä katsomaan. En muista, oliko siihen mitään syytä.

Sub-tv näytti elokuvan parin vuoden päästä. Koska se tuli kovin myöhään, tallensin elokuvan videolle. Ensimmäinen katsomiskerta koostui useista pätkistä, jostain syystä ei ollut aikaa katsoa koko elokuvaa kerralla. Kun sitten vihdoin viimein näin sen kerralla, tiesin katsovani elokuvaa, joka tulee aina olemaan rakastamieni elokuvien ykkössijalla. DVD-kauteen siirryttyäni se oli ensimmäisiä ostamiani elokuvia.

In the Mood for Love on maaginen ja kaunis elokuva kaipauksesta, surusta, tuskasta ja rakkaudesta ja - moraalista. Pelkästään Maggie Cheungin pukuja katselee lumoutuneena. Tony Leungin kasvoista kuvastuvaan kärsimykseen ei voi olla eläytymättä. Hidastempoinen elokuva soljuu taiten käytetyn musiikin tahdissa. Yumeji's Theme on viiltävän kaunis ja Nat 'King' Colen kappaleista etenkin Quizás, Quizás, Quizás tukee tarinaa ja tunnelmaa upeasti. Elokuvan musiikista tehdyn soundtrackin haluaisin kovasti omistaa, mutta se maksaa Amazon.uk:ssa 50 puntaa!

En enää katso In the Mood for Lovea kuin ehkä kerran vuodessa. Pelkään oppivani sen ulkoa ja kadottavani sen suuren elämyksen, jonka elokuvasta saan. Silloin tällöin kaipaan kovasti elokuvan tunnelmaa, värejä, sadetta, nuudelikannuja ja sen musiikkia. Silloin katson YouTubesta esim. tämän trailerin.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Cinemaattinen elämä

Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Harjukaupungin salakäytävät esitellään Elokuvallinen elämänopas, joka nimensä mukaisesti johdattaa cinemaattiseen elämään. Sen on kirjoittanut Harjukaupungin salakäytävien päähenkilön, Olli Suomisen, ensirakkaus Kerttu Kara.

Cinemaattinen elämä on rohkeutta nähdä elämän tarjoamat mahdollisuudet ja toteuttaa ne elokuvallisen estetiikan hengessä. Cinemaattisen elämän vastapari on hitaan jatkumohakuisuuden elämä. Siinä elämä koostuu arjen pakottavuudesta ja unohdetuista unelmista. Harjukaupungin salakäytävissä on lukuisia otteita Elokuvallisesta elämänoppaasta, kuten kuinka varastaa suudelma elokuvallisesti, kuinka tupakoida cinemaattisesti ja kuinka pukeutua elokuvallisesti.

Jotkut ihmiset ovat oppaan mukaan cinemaattisempia kuin toiset. Cinemaattisuuden ulottaminen jokapäiväiseen elämään, elämän näkeminen mahdollisuuksien kirjona ja seikkailuna, vaatii ainakin minulta opettelua.

Voisin kuvitella juhlien tarjoavan tilanteen päästä hetkeksi eroon hitaasta jatkumohakuisuudestaan. Niinpä katselin perjantaina pikkujoulussa, kuinka luontevasti ihmiset tuovat esille omaa cinemaattisuuttaan.

Hyvin vaikeaa se näytti olevan. Parinsadan juhlijan joukossa vain muutama ihminen säteili cinemaattisuutta. Tumma nuori lyhythiuksinen tyttö vihreässä Audrey Hepburn –tyylisessä mekossaan oli selkeästi cinemaattinen. Samoin se tyttö, joka 50-luvun punavalkoisessa mekossaan loisti kauas viattomuutta ja nuoruutta. Vihan hedelmien Henry Fondaksi pukeutunut nuorimies vakuutti olemuksellaan.

Cinemaattisuus on toki muutakin kuin pukeutuminen, mutta se on näkyvä tapa ilmaista sitä. Tähtien sota –elokuvista tuttuja midikloriaaneja muistuttavat cinemaattiset merkityksellisyyshiukkaset säteilevät cinemaattisissa ihmisissä, tilanteissa ja paikoissa tihentäen elämänkokemuksia. Sanoisin, että kaikki elämäni tähtihetket, ne jotka muistan aina, ovat olleet täynnä merkityksellisyyshiukkasia.

Elokuvallisen elämänoppaan tavoitteena on saada jokainen elämään elämänsä merkityksellisesti ja tiheästi. Siihen pyrin myös minä.

Kuvassa Pasi Ilmari Jääskeläisen tekemä mainos kirjasta Harjukaupungin salakäytävät.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Sinisissä pikkujouluun

Työvuoden kohokohta, työpaikan pikkujoulu, on tänään. Yleensä menen hyvin ristiriitaisin tuntein pikkujouluun, mutta en tänään. Menen syömään, katson onko siellä mitään kivaa. Jos ei ole, lähden kotiin. Tai jään odottelemaan parempia tilanteita ja kohtaamisia.

Juhlaan olen valmistautunut ostamalla Gina tricot'sta hameen, 24,5 euron hintaan. Kuninkaallisen sinisen hameen kanssa laitan viimevuotisen paidan, jota sensuellimpaa en tänä vuonna kaupoista löytänyt. Värikokonaisuus on etäisyyttä luova sininen. Aikaisemminkaan miehet eivät ole parveilleet ympärilläni ja tänä vuonna pukeutumiseni suorastaan toimii työntövoimana.

Ehkä olen vain tullut vanhaksi. Ja vietän loppuelämäni yksin, ilman suudelmia ja hyväilyjä.

Tähdet kehottavat tänään hauskanpitoon ja niin aion tehdä, hyvin vähäisellä määrällä alkoholia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...