Aamusivut, nukkuminen, laihduttaminen ja tupakoinnin lopettaminen

Kesän lopussa aloitin neljä projektia tavoitteena uusi minä.

Aamusivujen vuoksi herään 45 minuuttia aikaisemmin. Sen vuoksi menen vähintään kaksi tuntia aikaisemmin nukkumaan. Tavoitteena on noin seitsemän tunnin unet yössä aikaisemman vajaan viiden tunnin sijaan. Laihtuminen on elämänhallinnan tavoittelua. Ja etenkin sitä on tupakoinnin lopettaminen.

Nyt minusta tuntuu, että elämäni on pelkkää hallintaa. Tiukkapipoisuutta ja suunnatonta syyllisyyttä, kun en olekaan täydellinen. Tupakanhimolle en ole antanut periksi, vaikka välillä olen valmis menemään rappuun huutamaan: Antakaa joku mulle tupakka, äkkiä ja heti! En mene, enkä tupakoi.

Olen suorittanut kirjoittamista, nukkumista, laihtumista ja tupakoinnin lopettamista. Muuta en ole ehtinyt tai jaksanut tehdä.

Ensin lähti laihduttaminen. Halusin kaikkea hyvää, suuria määriä. Poltettuani viimeisen tupakan en enää tiedä, millainen olen kylläisenä. Haluan syödä lakkaamatta eikä tällä tarpeella ole mitään tekemistä nälän kanssa. Päätin, että okei. Nyt lopetan ensin tupakoinnin, sen jälkeen keskityn ruokavaliooni.

Sitten en pystynyt kirjoittamaan. Uuvutti aamu toisensa jälkeen toistella, mitä haluan ja miksi ja että aivan varmasti joskus vielä minäkin. Varmemmaksi vakuudeksi kehitin uusia haluamisen kohteita aamuittain.

Nukkumaan olen mennyt ajoissa. Se vain ei auta. Palattuani kotiin töistä olen niin uuvuksissa, että hyvä kun jaksan hengittää. Töissä nukahtelen jokaisessa kokouksessa ja koulutuksessa. Fyysisen väsymyksen lisäksi kireä suorittamiseni väsyttää henkisesti. Katsokaa, tässä minä teen asiat oikein (niinkin olen toiminut pitkään), olen oikea mallioppilas, missä minun palkintoni on? Eikö se voisi tulla heti tai vaikka huomenna?

En tiedä, mitä mun pitäisi tehdä tai miten. Suorittaminen korostaa täydellisyydentarvettani enkä oikeastaan kestä itsessäni sitä ominaisuutta. Haluan vapautua myös siitä.

Voihan olla, että olen sekoittanut halun ja tahdon. Pelkällä tahdonvoimalla ei pitkälle pötkitä, jos mukana ei ole halua. Perustelen itselleni asiat loogisesti ja sitten toteutan ne. Yksinkertaista. Näinhän aina sanotaan tupakoiville ja lihaville ihmisille: senkus vain tahdot, pystyt kyllä laihduttamaan ja lopettamaan tupakoinnin.

Pelkkä tahto ei riitä. Tarvitaan myös halu. Halu on vaikka se mielikuva itsestä hoikkana ja hyvältä tuoksuvana. Halua on se, mitä minä palavasti kaipaan. Halu on innostusta, tunnetta, jota ilman asioiden tekeminen on takkuista.

Niinpä aloitan haluamisen ja lähetän tahdon lomalle.

Maagisia paikkoja

Harjukaupungin salakäytävien innoittamana olen pohtinut paikkojen maagisuutta. Paikat, joihin ihmisten jalat kulkeutuvat yhä uudestaan, lienevät hyvin maagisia. Helsingissä kuvittelisin, että esim. Kaivopuiston ranta kallioineen, merimaisemineen ja kahviloineen on hyvin maaginen. Ainakin minuun se tehoaa aina.

Hvitträskin maagisuudesta olen täysin vakuuttunut. Kyse ei ole pelkästään hämmästyttävän upeasta arkkitehtuurista tai taloa varten suunnitelluista huonekaluista, maalauksista ja ryijyistä. Kyse on ympäröivästä villistä luonnosta. Hvitträskin puisto on viehättävä, mutta ympäröivä metsä kallioineen huokuu lumoa ja taikaa. Ei ihme, että Eliel Saarinen halusi tulla sinne haudatuksi.

Parempaa syksyä

Olen kirjoittanut aamusivuja. En joka aamu, aina siihen ei ole aikaa. Aamusivujen takia nousen 45 minuuttia aikaisemmin. Nukkumaan, tai ainakin sänkyyn, menen kahdentoista paikkeilla. Joskus ehkä opin menemään nukkumaan yhdeltätoista, kuten järkevät ihmiset.

Aamusivuja kirjoittamalla olen tajunnut, että

• jos minulla olisi mies, hänen olisi hyvä olla aktiivisempi kuin minä. Aktiivinen muissakin asioissa kuin koneella olemisessa ja elokuvien tai tv-sarjojen katsomisessa. Tarvitsen ihmisen, jonka kanssa lähteä ulos katsomaan ja ihmettelemään maailmaa.
• olen ennätysnopea luovuttamaan oman tahtoni ja elämäni toiselle, joka on minulle riittävän tärkeä, perheenjäsenelle tai rakastetulle.
• olen luovuttanut tahtoni toiselle niin usein ja niin kauan, että en tiedä, mitä elämältäni haluan. Tai mitä minä haluan.

Aamusivuja kirjoittamalla yritän löytää itseni, sen mitä minä haluan. Olen kirjoittanut niitä parisen viikkoa ja tänään on elämä tuntunut sujuvan ihan ok. Aikaisemmin päivän päätteeksi olen ihmetellyt, mihin päivä katosi, olinko oikeasti elossa koko päivän?

 Toivon parempaa syksyä.

Talo meren rannalla

Olen aina ajatellut, että järvi kuvastaa mieleni maisemaa paremmin kuin meri. Ja jos haaveilisin omakotitalosta tai mökistä (mitä en tee), se sijaitsisi järven rannalla. On kuitenkin yksi merenrantahuvila, jossa voisin asua.

Kuvitteellisessa elämässäni voin asua merenrantahuvilassa, joka on yhtä kuvitteellinen. Oikeasti huvilassa asuu kuuluisa näytelmäkirjailija Erica Barry eikä hänkään asu siinä oikeasti. En ole varma, miltä talo näyttää ulkopäin. Sen sijaan elokuvassa Jotain annettavaa (Something's Gotta Give) on runsaasti sisäkuvia huvilasta.

Sisustuksen kauneus on lumoavaa ja se saa huokaisemaan kaipauksesta. Kunpa minäkin saisin asua noin kauniissa ympäristössä. Pidän kovasti Erican makuuhuoneesta, joka on myös hänen työhuoneensa. Se, että Ericalla on samanlainen työtuoli kuin Muumipapalla 90-luvun piirretyssä animaatiosarjassa, ilahduttaa mieltäni joka kerta. Sitä paitsi minäkin kirjoitan makuuhuoneessa, joka tosin on myös olohuoneeni.

Erican merenrantahuvila on ihastuttanut muitakin kuin minua. Valokuvia talosta ja sisustuksesta löytyy googlettamalla paljon, mutta on merkillistä, ettei niissä ole ihmisiä. Mikä on talo ilman ihmisiä? Siksi esittelen kuvitteellisen elämäni kuvitteellisen merenrantahuvilani YouTubesta löytämälläni videolla, jossa elokuva esitellään Pretendersin Don’t get me wrongin tahdittamilla still-kuvilla.

Parhaan vaikutelman saa kuitenkin katsomalla elokuva Jotain annettavaa.